|
Mediumi 1.1
Tanja Sihvonen, Jaakko Suominen Töllö näpyttäjien näyttämönä- performanssi ja yhteisöllisyys tv-chateissa Television ja kännyköiden tekstiviestien kautta toimivat reaaliaikaiset keskustelufoorumit, televisiochatit, ovat parin viime vuoden aikana nousseet Suomessa suureen suosioon. Suosio näkyy niin viestiliikenteen ja chat-ohjelmien kasvavana määränä kuin chat-uutisoinnin lisääntymisenäkin. Tv-chatteihin suhtautuminen on julkisuudessa kuitenkin ollut varsin ristiriitaista: chattailijat itse korostavat useissa haastatteluissa keskustelujen terapeuttisia luonnetta, yhteisöllisyyttä tukevia ja viihtymiseen liittyviä puolia. Kriitikot ovat taas tuominneet tv-chatit rahastukseksi ja aivottomaksi ajantapoksi. Lööppeihin on tuotu myös ensimmäinen tapaus, jossa on kerrottu chattien kautta nuoria tyttöjä metsästäneen miehen, "chat-raiskaajan", oikeudenkäynnistä.
Chat: viestintä esityksenä Lähtökohtamme on, että tv-chateilla on olennainen ja erityinen asema digitaalisessa kulttuurissa. Mielestämme on tärkeää kysyä, miksi tv-chateista on tullut niin suosittu keskinäisviestinnän muoto. Mihin tarpeisiin chatit vastaavat? Miten viestejä ja niiden kautta välittyviä tarpeita voisi tutkia? Keskitymme tarkastelemaan sekä varsinaisia tekstiviestichattejä että ohjelmia, joissa chattailu toimii yhtenä osana laajempaa kerronnallista kokonaisuutta (esimerkiksi Sixpak). Mielenkiintomme kohteena on myös urbaani kanavatulokas, Subtv. Se on mielenkiintoinen tapaustutkimuksen kohteena siksi, että se on itse aktiivisesti ja tietoisesti pyrkinyt artikuloimaan omaa chat-ideologiaansa. Chattien ja niihin liittyvien oheispalvelujen kehittämisen nähdään Subtv:llä yhdeksi tulevaisuuden keskeisistä painopistealueista (Savolainen 2001). Käsittelemme chat-toimintaa sekä palvelun tuottajien että käyttäjien näkökulmasta. Olemme haastatelleet loppuvuodesta 2001 Subtv:n chat-tuotannosta vastaavia henkilöitä, valvojia ja juontajia, sekä analysoineet viestiliikennettä sekä määrällisesti että laadullisesti. Tarkoituksemme on esittää perusteluita väitteelle, että chat-viesteilyä voidaan analysoida viesteilijöiden performansseina eli viestinnällisinä esityksinä ja tekoina, joiden muoto ja sisältö muodostavat erityisen kokonaisuuden. Performanssiin kuuluu roolien ottaminen ja niihin ujuttautuminen – osin tietoisesti, osin tiedostamatta. Performatiivisuuden kautta virtuaalisiin chat-ympäristöihin muodostetaan yhteisöjä, joiden toiminnan perusperiaatteita pyrimme hahmottelemaan.
Chatit ja viesteily ohjelman ohessa Viesteilyssä on yhteisiä, julkaisufoorumista tai mediumista riippumattomia piirteitä, mutta myös eroavaisuuksia. Suomalaiset chat-ohjelmat ovat kehittyneet kukin itsenäiseksi ja omaleimaiseksi parin viimeisen vuoden aikana. Osittain tämä on seurausta myös kanavien erilaisista profiileista ja chat-lähetysten ajankohdista. Vaikka tv-chatit ovat monessakin mielessä – erityisesti viestintämuotona – jatkoa tietoverkkojen keskusteluryhmille, internetin vastaavia palveluita ei luultavasti tietoisesti pidetty esikuvana niiden kehitystyössä. Esimerkkinä voi mainita, että tv-chatit aloitettiin valvomattomina, vaikka internetin keskusteluryhmissä on selvästi nähty, että viestintäyhteisön sisäinen, sosiaalinen kontrolli alkaa toimia vasta tietyn ajan kuluttua. Lisäksi on huomattavaa, että julkisilla, tekstimuotoisilla foorumeilla häirikkökäyttäytyminen on yleistä, sillä se kuuluu osittain viestinnän luonteeseen (ks. Coogan & Kangas 2000, 40-41). Ohjelman ohessa käytävästä chatista käytämme esimerkkinä Subtv:n syksyllä 2001 lähetettyä Sixpak-ohjelmaa. Lanseerausvaiheessa Sixpak herätti suurta kohua, sillä se oli MTV3:n Far Out -seikkailuohjelmasta löydettyjen uusien mediasankareiden, "Tatun ja Eekan" (Tatu Ferchen ja Eerikki Mäkynen) ympärille rakennettu viihdepaketti. Ohjelman taustaideat voidaan pelkistää vaikkapa näin: kuusi tuntia "hyvää shittiä", leikkaamatta, gonzohengessä ja halvalla. Ohjelmassa viljelty määrite, "hyvä shitti", viittaa useampiin asioihin: älyvapaisiin tehtäviin, joita Tatun ja Eekan ohjaamat kilpailijat suorittivat, yleiseen toimintaan sekä levottomiin keskusteluihin, joiden tarkoitus ei olekaan olla kovin tasokkaita tai korkealentoisia. Tehtävät olivat esimerkiksi seuraavanlaisia: keuli polkupyörällä, kakuta, aja pitsataksilla, ota lävistys, haastattele kansanedustajaa, polta kalsarit. Sixpak on läheistä sukua muille temppuilu- ja extreme-ohjelmille sekä erilaisille seikkailullisille senssiformaateille. Extreme-harrastamiseenhan kuuluu keskeisesti myös suoritusten videointi, katselu ja arviointi. Extreme-ohjelmat ja Sixpak kuuluvat suosittuun todellisuus-tv-ohjelmaperheeseen, jossa keskeistä on tavallisten ihmisten osallistaminen ja "huonon laadun ja maun" estetisoiminen (Todellisuustelevisiosta ks. esim. Aslama 2002). Karkea laatu on keskeinen keino autenttisuuden ja aitouden osoittamisessa.
Sixpak uutena ohjelmatyyppinä Tietokonemaisuuteen kuuluu myös kaksisuuntaisuus, interaktio, katsojien välitön osallistaminen ja palautteenantomahdollisuuden tarjoaminen paluukanavan kautta. Sixpakissa ja muissa tekstiviestichateissa sekä useissa keskusteluohjelmissa paluukanava on hoidettu hitaanlaisesti ja "kömpelösti" kännykän avulla – tosin kannattaa muistaa, että monille nuorille tekstiviesteily voi itse asiassa olla helpoin ja kätevin viestintäkanava. Kännyköiden tekstiviestit nähdään kuitenkin yleensä varsin epämuodollisena viestintämuotona, ja lisäksi ne ovat selkeästi vakiintuneet nuorison kommunikaatiotavaksi. Saattaa olla, että kännyköiden on tästä syystä vaikea lunastaa paikkaa koko kansan palaute- ja paluukanavana. Tekstiviestinnän "alkeellisuus" on myös yksi tekijä, jolla tv-chatteja ja niiden tutkimusta vastaan argumentoidaan. Chatteihin liittyy sekä chat-ohjelmien että Sixpakin kaltaisten ohjelmatyyppien kohdalla uudenlaista ajattelua myös tv-estetiikan suhteen. Chat on jonkinlainen (digi-tv-)lähetyksen tietokonemainen (tai tietokonemaisesti estetisoitu) ruutu eri ikkunoineen ja toimintoineen. Uudistumista ja muodikkuutta on siis haettu toisen, kenties trendikkäämmän teknologisen innovaation parista. Kyse on mediateknologisesta remediaatiosta, muotojen lainailusta ja sekoittamisesta (Bolter & Grusin 1999. Ks. myös Paasonen 2001, erit. 106-108). Merkitykselliseltä vaikuttaa sekin huomio, että chat-ohjelmien kohderyhmänä on niin selvästi nuoriso, vaikka tekstiviestichattien osallistujarakenne on todellisuudessa monipuolisempi ja vaihtelee ajankohdan mukaan (ks. Kivimäki & Saarinen 2001, 94). Muutkin kuin nuoret ovat siis löytäneet kännykän paluukanavana. Sen sijaan Sixpak-ohjelman tekstiviestipalautetta lähettävä yleisö – tai tässä tapauksessa jonkinlainen löyhä yhteisö – koostuu viestien sisältöanalyysin perusteella 12-17-vuotiaista nuorista. Tulevaisuuden tv-ohjelmistoa?Perinteisestä television ohjelmavirrasta, flow'sta (ks. Williams 1974), on tullut sameaa ohjelman, seikkailun ja tehtävien sekä viestien virtaa. Chatteja voi tarkastella siis yhtäaikaisesti perinteisen tv-kerronnan kulminoitumina, aluttomana ja loputtomana, sarjamuotoisena ja katkeamattomana ohjelmavirtana, johon voi liittyä koska tahansa (Kivimäki & Saarinen 2001, 94-95). Samalla katsojille annetaan tekstiviestimuodossa annettavien käskyjen kautta mahdollisuus ohjailla tv-ruudun tapahtumia ja hahmojen toimia. Varsinainen tv-ohjelman sisältö muotoutuu siis katsojien mielihalujen mukaan sekä grafiikan että tekstin tasolla. Television katsojien oman toiminnallisuuden ja vaikutusmahdollisuuksien korostuminen saattaa muuttaa tv:n välineluonnetta pitkällä tähtäimellä enemmän kuin uskommekaan. Tv on perinteisesti ollut broadcast-medium, eli katsojan osa on ollut pitkälti ohjelmasisällön vastaanottamista ja tulkitsemista. Televisiotoiminnalla ja tv-ohjelmiston vastaanotolla on pitkän aikavälin kuluessa rakentunut kulttuurinen asema (tai Raymond Williamsiin viitaten "kulttuurinen muoto"), johon kuuluu käsitys television asemasta kodin teknologisena keskuslaitteistona ja joukkoviestinnän keskeisenä välineenä. Näyttää siltä, että televisio on apparaattina lähestymässä kotitietokonetta, jossa sisällöt ja toiminnallisuudet ovat aina olleet (yksittäisen) käyttäjän itsensä päätettävissä. Kanavien määrän lisääntymisestä ja katsojien sirpaloitumisesta huolimatta televisiolla on välineenä erityisempi ja pyhempi asema kuin tietokoneella. Vaikka chattien kaltaiset palvelut ovat varsin yleisiä ja suosittuja tietoverkkojen puolella, on television 50 vuoden aikana muotoutunut välineluonne, "mediumidentiteetti", yksi syy siihen, että myös televisiossa toimiville chateille riittää omaa kysyntää. Tekstiviestin näkyminen tv-ruudulla antaa tunteen osallistumisesta suureen kansalliseen televisioyhteisöön. Vaikka chattien katsoja- ja osallistujakunnan keskuudessa television aikaisempi vakiintunut merkitys ja merkittävyys olisikin jo asteittain liudentunut, tv:n kulttuurinen muoto on olennainen – osittain siksikin, että televisio on todellakin helposti käsillä, melkein joka paikassa. Tv-chatteja voi tarkastella myös (nuorison) anarkistisena tilanvaltausprojektina, jossa aikaisemmin tiukasti valtion säätelyvallan alla toteutunut tv-toiminta on vihdoin tuotu kaiken kansan vapaaksi temmellyskentäksi. Esimerkiksi Sixpakin tarkastelu on mielenkiintoista nykyisen viestintäkulttuurin ja television, kännykän ja tietokoneen liiton ymmärtämisessä. Sixpakin tarkastelua voisi motivoida myös normaalilla tulevaisuusargumentilla: ohjelma tarjoaa esimakua siitä, millaiseksi tulevaisuuden mediakulttuuri ja sen ympärillä elävä yhteisöllisyys voivat muodostua. Sixpakin esimerkin pohjalta voi pohtia myös sitä, millaisten ohjelmakonseptien osaksi chat voi linkittyä ja millaisia erilaisia muotoja chatista on mahdollista kehittää. Tulevaisuusargumenttien kanssa on kuitenkin oltava varovainen. Artikkelissa esitetyt käsitykset tuottavat todeksi vain tietynlaista viestinnällistä tulevaisuutta.
Millaisia chat-viestejä – ja miksi? Tv-chatit ovat yksi esimerkki räjähdysmäisen nopeasti muotoutuneesta tekstiviesteilykulttuurista. Paitsi että tekstiviestien määrä on ylittänyt kaikki kasvuodotukset, myös niiden laatu on "kehittynyt": uusien ilmaisumuotojen, lyhenteiden ja slangin käyttö on omalta osaltaan rikastuttanut suomen kielen ilmaisuvalikoimaa. Erityisesti nuori "kännykkäsukupolvi" on oppinut pusertamaan 160 merkin mittaiseen tilaan jopa elintärkeitä viestejä ja merkityksiä. Nuorten keskuudessa onkin syntynyt alakulttuureja, joille tietty, luonnolliseksi koettu tapa ilmaista asioita on rakentunut nimenomaan tekstiviesteilyn ympärille (Kasesniemi & Rautiainen 2001, 36-38; ks. myös Kasvi 2002). Viestien esittämistavat pohjaavat osittain tietoverkkojen maailmaan. Siellä on kehittynyt useita lyhentämisen, visuaalisen ilmaisun ja tietoisen väärinkirjoittamisen tapoja, joilla on keskeinen asema leikkivässä ja performatiivisessa viestinnässä (Danet 2001). Suomessa ensimmäisen julkaistun jaottelun tv-chattien viesteistä ovat tehneet Antti Kivimäki ja Juhani Saarinen (2001). He ovat jakaneet tutkimansa viestit viiteen kategoriaan: seuranhakuun, terveisiin ja toivotuksiin, valvojan kanssa käytävään keskusteluun ja flirttiin, asiakeskusteluun sekä sisällöttömiin viesteihin. Erityisesti kaksi viimeistä kategoriaa ovat Kivimäen ja Saarisen jaottelussa ongelmallisia. Millä perusteilla erottelu asiakeskustelun ja sisällöttömän viesteilyn välille on tehty, ja miksi vain "asialliset" viestit ovat heidän mielestään arvokkaita? Kun he toteavat, että "[n]ykyisellään suuri osa tv-chatin viesteistä on yhteiskunnallisesti yhdentekeviä", millaisia vaatimuksia yhteiskunnalliselle painoarvolle chat-viestinnässä rakennetaan? Kivimäki ja Saarinen tuntuvat peräänkuuluttavan perinteistä "journalistista laatua", jota tv-chatit eivät heidän näkökulmastaan tarjoa (Kivimäki & Saarinen 2001, 98-99). Viestien tarkastelussaan he siis voivat tyystin sivuuttaa sen käsittelyn, miksi ihmiset ylipäänsä haluavat chattailla ja mitä chat-viestintä yleisenä ilmiönä kertoo yhteiskunnastamme. Toisenlaista tarkastelukulmaa asiaan voisi löytyä siitä huomiosta, että monillekaan mielipiteille ei perinteisestä mediasta tahdo löytyä julkaisutilaa. Näin kaikille avoimet tv-chatit tarjoavat perinteisesti tiedotuksen ja demokratian kautta määrittyvällä "yleisölle" uudenlaisia osallistumismahdollisuuksia.
Huudahduksista flirttiin – esimerkkeinä Subchat ja 4deitti Kuvioista näkyy selvästi, että Subtv:ssä valvojan kanssa käytävä keskustelu on hallitsevassa asemassa. Chat-yhteisön keskeisiksi koossapitäviksi voimiksi nousseet valvojat (moderaattorit) ja "hostit" (juontajat) ovatkin olleet Subtv:n chateissa merkittävissä rooleissa alusta saakka. Chatit synnyttävät uusia "julkkiksia" radio- ja tv-juontajien rinnalle. Valvojien tehtävänä on tarkistaa kaikki sisään tulevat viestit ja karsia joukosta kaikki yhteystiedot, asiattomuudet ja ne keskustelunavaukset, joissa on sensuroitavaksi määriteltyjä sanomia. Perjantai- ja lauantai-iltaisin on myös juonnettuja chatteja, joiden "hostit" vaihtelevat tilanteen mukaan. 4deitissä seuranhakuviestit ja keskusteluun osallistumiset muodostavat yhtä suuren osan kokonaisviestinnän määrästä. Huomattavaa on, että ainakaan tarkastelujaksolla suoraan seuranhakuun tähtäävät viestit eivät chat-ohjelman nimestä huolimatta dominoineet viestiliikennettä. Tavallinen chattailu, keskustelu, muodosti Nelosen 4deitissäkin suurimman osan viesteilystä. Kyse saattaa tosin olla seuranhakuisesta small talkista tai "esileikistä". Miksi ihmiset haluavat vapaaehtoisesti osallistua tv-chatteihin ja maksaa viesteistään suhteellisen korkeaa hintaa? Mielestämme vastausta tähän kysymykseen voisi etsiä jo hyväksytystä julkisesta areenasta (tv-ruudusta), joka toimii tässä tapauksessa yhteisöllisyyden laukaisualustana ja ilmentäjänä. Tv-chatit osaltaan kanavoivat tehokkaasti ihmisissä olevaa yhteisöllisyyden kaipuuta – ne pystyvät lievittämään nykyihmisen (etenkin nuorten) irrallisuuden tunnetta ja identiteetin rikkonaisuutta. Chatit tuovat yhteen ja samaan ympäristöön tiettyjen sääntöjen puitteissa toimivia viesteilijöitä. Jokaisella viestillä (siis itseasiassa viesteilijällä!) on mahdollisuus tulla hyväksytyksi – no questions asked. Voit olla ruma epäonnistuja tai traumojen lamaannuttama, mutta jos viestisi tavoittaa toiset ihmiset, olet mukana yhteisössä. Chatit ovat täynnä surullisia tarinoita ja negatiivisten tunteiden purkua; tarjolla on yhteisten kokemusten läpikäymistä ja lohdutusta (ks. Kasesniemi & Rautiainen 2001, 152-154). Samalla viesteilyalusta toimii hyväksyttävän kapitalistisen logiikan mukaisesti: jos hyväksyt säännöt, pääset mukaan, viesti vain 84 senttiä! Merkittäväksi tässä mielessä tulee Howard Rheingoldin (1993) huomio, että länsimaisessa elämänpiirissämme on jatkuvasti entistä vähemmän informaaleja julkisia tiloja. Tunteiden näyttämisestä julkisilla paikoilla on tullut tabu, erityisesti jos tunteiden kohde ei ole välittömästi havaittavissa. Kaupunkitilan rationaliteettia ja järjestyneisyyttä pidetään niin suuressa arvossa, että myös virallinen valta tukee sitä monin tavoin: valvontakameroilla, järjestysmiehillä ja poliisien valtuuksien lisäämisellä. Tämä kehitys on varmasti osaltaan ollut vaikuttamassa siihen, että elektronisesta ja digitaalisesta mediasta on tullut keskeisesti tunteita ja tunne-energiaa kanavoiva väline. Erityisen tehokas tässä suhteessa näyttää olevan televisio, joka varsinaisena populaarina mediana tavoittaa "kaikki" ihmiset ja "kaikki" tunteet. Jos yksittäiselle ihmiselle annetaan mahdollisuus päästä televisioon kertomaan itsestään, niin sieltähän niitä tarinoita alkaa virrata. Ja yleisö sympatisoi.
Tekstailen telkkarissa – olen siis olemassa Ohjelmasta riippumattomalla viestinnällä viittaamme viesteihin, joita olisi voinut olla missä tahansa tekstiviestichatissa tai vaikkapa internetin keskustelukanavalla. Tämä kategoria jakaantuu useisiin alaluokkiin. Ensimmäistä alaluokkaa kutsumme niin tv-chattien kuin Sixpakinkin yhteydessä "olen olemassa" -kategoriaksi. Tällaiset viestit sisältävät yksittäisiä merkkejä tai sanoja ja hokemia. Jossain tapauksissa viesti saattaa Sixpakissa olla seikkailun kommentointia, mutta yhteyden havaitseminen on vaikeaa. "Sisällöttömiin viesteihin" liittyvät myös erilaiset huudahdukset nimitykset ja vuodatukset (esim. "Pete on nuija" sekä chat-viesteilyn oma tyypillinen viesteilyn alatyyppinsä, top-listat (esim. "Vaasan lyskan Top 5 ekan luokan muijat"), joiden kysyminen ja esittely tuntuu kuuluvan chat-konventioiden hallintaan. Katsomme, että pitkälti irralliset tai "sisällöttömät" viestit ovat tärkeitä siinäkin mielessä, että ne kertovat ainakin lähettäjälleen, että hän osaa lähettää viestejä televisioon ja että muutkin voivat nähdä hänen sanomansa, "infojätöksensä". Näennäisen sisällöttömät viestit myös ylläpitävät kommunikaatioväyliä. Ne voivat olla myös yksittäisiä kokeiluja, joilla todistetaan teknisen kyvykkyyden ja oman olemassaolon lisäksi myös kommunikaation mahdollisuuden olemassaolo: kännykästä lähetetty viesti näkyy todellakin televisioruudulla, omassa kodissa ja kaikkialla muuallakin. Tatun ja Eekan ohjaamasta seikkailuvirrasta irrallisia viesteistä oman kategoriansa muodostivat kysymykset esimerkiksi henkilöiden luonteesta. Muutamia kysymyksiä ja vastauksia tuli myös laivamatkoille osallistumisesta. Näillä ei todennäköisesti tarkoitettu chattiristeilyjä, chattaajien kokoontumisia vaan yleensä vapaa-ajan laivamatkailua Itämerellä. Toisista chateista tutut suorat seuran- tai partnerinhakuilmoitukset puuttuivat kuitenkin Sixpakista lähes tyystin. Luultavasti toiset mediat, kanavat ja ajankohdat ovat seuranhaulle otollisempia. Keskustelua – enemmän tai vähemmän kieli poskessa – Sixpakin katsojat kävivät siitä, onko seikkailuosuus suoraa lähetystä ja missä se on kuvattu. Tämäkin keskustelu on ohjelman omaa huumoria, koska eri jaksoissa juontajat ja seikkailijat viittaavat juuri toimintaan jossain muualla kuin Helsingissä, ja chattailijat jatkavat tätä huulenheittoa. Monen piti myös arvailla, keitä naamioituneet seikkailijat oikein olivat. Yksittäiseen ruudun tapahtumaan tai näkymään liittyneet keskustelunaiheet alkoivat elää omaa elämäänsä. Yksittäisiin tapahtumiin liittyneiden viestien lisäksi katsojat lähettivät valtavasti yleisiä juontajia, kilpailijoita tai ohjelmaa kommentoivia viestejä ("Tatu on ihana", "Tää on kaikkien aikojen huonoin ohjelma"). Kritiikkejä ei juuri perusteltu, mutta niillä oli keskeinen asema kerroksellisen kommunikaation rakentamisessa. Kritiikit ovat osaltaan keskustelun ylläpitämistä, kertovat että katsojalla on mielipide ohjelmasta ja/tai osallistujista ja että hän seuraa ohjelman kulkua. Katsoja pääsee osallistumaan ja kommentoimaan ainakin jollain tasolla Sixpakin tuottajien ja mediakavereiden Tatun ja Eekan kanssa, vaikkeivät nämä suoraan keskusteluun osallistukaan. Sixpakin yhteisöllisyys on luonteeltaan varsin löyhää ja yleistä. Tilanne on toinen verrattuna muihin digitaalisen median yhteisöihin tai vaikkapa varsinaisten tv-chat-lähetysten yhteisöllisyyteen. Sixpakin yhteisöllisyyden löyhyys näkyy muun muassa siinä, ettei tiukkoja toiminnan määrittelysääntöjä ole ainakaan näkyvästi esillä. Valvojan rooli on vähäinen eivätkä keskustelijat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta pyri vaikuttamaan toistensa viestikäyttäytymiseen rajoittavasti. On tosin vaikea sanoa, kuinka suuri osa viesteistä sensuroidaan. Keskusteluviestit ovat pitkälti yksittäisiä ja anonyymejä. Säännöllisiä aktiivikeskustelijoita ei tunnu olevan. Nimimerkkejä ei juuri käytetä (niitä ei voi rekisteröidä), eikä mukaan tulosta ilmoiteta. Toisaalta nimimerkit herättävät heti kiinnostusta. Heille toiset keskustelijat esitettävät kysymyksiä. Heidän ikäänsä ja asuinpaikkaansa udellaan. Chatin keskustelijoilla on siis kuitenkin ainakin jonkinlainen lähemmän tutustumisen tarve. Yhteisön hajanaisuus on tässä tapauksessa kuitenkin osittain harhaanjohtavaa. Jos tarkastellaan viestien määrää ja "keskustelevuutta" suhteessa toisiin viesteihin ja seikkailuvirtaan, huomataan varsin suuren viestimäärän kaikesta huolimatta liittyvän toisiinsa. Yhteyksiä on kuitenkin vaikea havaita ja keskustelua ylläpitää teknisistäkin syitä. Sixpakin chatti etenee verkkaisesti ja ruudulla on näkyvissä vain yksi viesti kerrallaan. Keskustelun seuraaminen vaatii siis suurta kärsivällisyyttä ja tarkkuutta. Tässä tapauksessa on yhteisön sijasta kuitenkin ehkä parempi puhua löyhästä kulttuurisesta piiristä tai elämäntapaverkostosta. Sixpakin katsojat ja chattaajat (nuoren sukupolven osa) jakavat tiettyjä viestinnän ja teknologian käytön tapoja, käsityksiä ja toimintamalleja. He puhuvat yhteisellä kielellä kaikille tutuista asioista.
Yhteisö Yhteisöt voidaan määritellä kokonaisuuksiksi, jonka jäsenet ovat lähellä toisiaan, yhteydessä toisiinsa. Perinteisesti yhteisöä on määrittänyt maantieteellinen paikka, mutta yhteisöä luonnehtivat myös laadulliset tekijät: yhteinen identiteetti, toimintatavat ja kiinnostuksen kohteet. Yhteisö on myös symbolinen, jopa virtuaalinen tila. Kaisa Cooganin ja Sonja Kankaan tutkimuksen mukaan nuorison yhteydenpitoverkostot ja keskustelukanavat internetissä ovat muodostuneet kokonaisiksi virtuaalisiksi maailmoiksi, josta esimerkiksi nuorten vanhemmilla on enää erittäin vähän käsitystä. Nuorten omien keskustelualueiden henkilöt ja tapahtumat rajautuvat salasanojen ja nimimerkkien taakse; matkapuhelin taas on jo lähtökohtaisesti henkilökohtainen kommunikaatioväline (Coogan & Kangas 2000, 12). Tässä mielessä nuorten yhteisöjä määrittää kunkin yhteisön jäsenen halu tai tarve olla yhteisön jäsen – kukaan ei voi muodostaa tai olla osa yhteisöä sen ulkopuolelta käsin. Chat-yhteisöjä voi filosofi Jean-Luc Nancyn inspiroimana tarkastella myös tapahtumisina, sosiaalisina kanssakäymisen prosesseina, joissa aika ja tila ovat alisteisia itse (olemassa)olemiselle. Chat on "yhteinen-oleminen" (being-in-common). Chatin tapahtumaluonne on Raine Koskimaan mukaan ilmeinen jo siksi, että se on sessiosidonnaista; kun käyttäjä lähtee sessiosta, hän näennäisesti irtautuu yhteisöstä. Chattaajillä ei välttämättä ole mitään yhteyttä muiden chattaajien kanssa varsinaisen chatin ulkopuolella, tiettyjä RL- (real life-)tapaamisia ja laivaristeilyjä lukuun ottamatta (Koskimaa 2001). Jos hyväksymme ajatuksen chat-yhteisöllisyyden tapahtumaluonteesta, pitäydymme kiinni yhteisöllisyyden välineluonteessa, toisin sanoen siinä, että chat-yhteisöllisyyttä on olemassa vain chat-lähetysten aikana. Tähän voisi kuitenkin esittää myös toisen näkökulman. Jos chattailijat ovat sellaisia henkilöitä, joilla on joka tapauksessa suuri tarve osallisuuteen tämäntyyppisissä sosiaalisissa yhteisöissä, eivätkö he kaikessa kommunikaatiossaan voi toteuttaa samoja viesteilijän ominaisuuksia kuin chatissa? Kaikkien verkkoyhteisöjen keskeinen identifioitumista edistävä tekijä on vahva rooliutuminen. Uusien teknologioiden ympärille rakentuneissa keskustelupiireissä houkuttelevaa näyttää olevan juuri henkilökohtaisen hallinnan tunne, joka saavutetaan tietoisen roolinoton kautta. Keskeisin roolin tunnusmerkki on hahmolle annettava nimi, johon valikoidaan usein joitain henkilön identiteetin kannalta keskeisiä merkityksiä. Yhtäältä nimi (nickname, nick) sitoo yksittäisen ihmisen tiettyyn rooliin ja antaa tälle mahdollisuuden kehittää itseään ja saavuttaa mainetta (esimerkiksi verkkopeleissä, ks. Coogan & Kangas 2000, 8-9, 14-15). Toisaalta nimi turvaa anonyymiyttä, siis sitä, että voi toimia tunnettuna tai identifioituna juuri silloin kun haluaa. Nimimerkin valitseminen toimiikin ikään kuin oman virtuaalisen "olemassaolon" hallinnan välineenä. Koska nimimerkin suojissa voi tehdä monenlaisia asioita, leikkiä, pilailla tai olla tosissaan, toimii se kuin naamioasuna, jonka osat, ulkonäön ja viittaussuhteet voi itse valita. Tv-chattien yhteisöllisyyttä ei täysin voi verrata internetin yhteisöihin, mutta yhtäläisyyksiäkin löytyy. Tietoisesti valitusta roolista ja sen joustavasta käytöstä on tullut ehdottoman tärkeä yhteisöllisyyden edellytys. Koska roolissaan voi korostaa vain itselleen tärkeitä (henkisiä) ominaisuuksia, muodostuvat verkkoyhteisöt helposti samanhenkisten roolihahmojen kohtausareenoiksi. Jokaisella tiettyyn ryhmään kuuluvalla hahmolla on sekä oma yksilöllinen roolinsa että tietty asema ja status yhteisössään. Roolin merkityksen korostaminen vie meidät kohti performanssin ja performatiivisuuden tarkastelua, joka on ulotettavissa sekä tv-chatteihin että tietoverkkojen keskusteluryhmiin.
Performatiivisuus Chattia kokonaisuudessaan voidaan tarkastella ikään kuin näyttämönä, jossa jokainen osallistuja, viesteilijä, performoi aktin. Hän tuo näyttämölle viestin, jolla ottaa kantaa sosiaalisen todellisuuden rakentumiseen. Sitä muokkaavat samaan aikaan havaintomme ja ymmärryksemme sen tilallisista tekijöistä ja sen toimintaan osallistuvista ihmisistä, sekä oma käyttäytymisemme, jota kutsumme performanssiksi. Koska chat-tila on niin suuressa määrin tekstuaalinen, sen koodaamat merkitykset ja symbolit voivat olla tulkittavissa viestien kieltä ja ilmaisukeinoja analysoimalla.
Yhteisön luonti markkinointikeinona Seuraavassa esitämme muutamia keinoja, joilla tätä yhteisöllisyyttä ja/tai viestiliikennettä voisi kehittää erityisesti Sixpakin tapaisissa ohjelmissa. Monia mainittavista yhteisöllisyyden rakentamisen tapoja on toki jo hyödynnettykin: - Leikkijät ja katsojat sidotaan yhteen manerismilla: katsojat tutustutetaan ohjelmaan toistamalla tiettyjä keskusteluja, huudahduksia tai eleitä: Tällä tavalla useat sketsisarjat toimivat ja tätä on hyödynnetty myös vaikkapa Far Out -ohjelmassa.
Aktiiviset jäsenet uuden televisio(ilmaisu)n äärellä Television keskusteluympäristö ei ehkä ole "kolmas paikka" (Ks. esim. Kopomaa 2000), virtuaalinen tila kodin ja työpaikan välillä vaan jonkinlainen rajoja liudentava digitaalisen kulttuurin välitila, joka yhdistää intiimin kotitilan ja julkisen areenan toisiinsa. Tv-chateissa keskustellaan tv-ohjelmista, elokuvista ja musiikista; välillä pintaan nousee rajusti jokin eettisesti latautunut aihe, kuten abortti tai siviilipalvelus. Joskus joku röyhtäilee, joskus tervehtii. Tällainen kollektiivinen fyysisestä paikasta riippumattomampi "yhdessä esiintyminen" on kuitenkin vapaaehtoista tai siihen voi osallistua vain muiden viestejä seuraamalla. Tutkija tulee nopeasti kylläiseksi tv-chattien ja Sixpakin lähiluvusta – tai maistelusta. Tekstiviestit alkavat nopeasti toistaa itseään. Lyhyt esittämistilakaan ei anna viesteilijälle paljon mahdollisuuksia erottautumiseen. On tietenkin kiistanalaista, haluavatko keskustelijat erottautua vaan nimenomaan samaistua yhteisöön tai ryhmään. Heillä on vakiintuneita viestinnän käytäntöjä: yhteisiä teknisiä ilmaisumuotoja, sanoja ja keskustelunaiheita.
Mikä tv-chat? Tv-chat pohjaa pitkälti tietoverkkojen ja tietokoneiden maailmaan. Viestintäteknologioiden kautta toteutuvia "ilmoitustauluja" (message boards), postituslistoja (listservs), BBS'iä (bulletin board systems) ja keskusteluryhmiä on ollut olemassa jo vuosikymmenten ajan (Rheingold 2001. Ks. myös Abbate 1999). Ilmoitustaulut, postituslistat, keskustelulistat ja chatit (aluksi erityisesti IRC, Internet Relay Chat) ovat toimineet keskeisinä välineinä sähköisen yhteisöllisyyden rakentamisessa. Nykyiset chatit voi nähdä kehityksen loogisena jatkumona. Suoraa seurausta tietoverkkoviestinnän kehityksestä tv-chatit eivät kuitenkaan ole. Ne ovat erilaisia jo siksi, että televisio ja matkapuhelin poikkeavat mediavälineinä henkilökohtaisista, verkotetuista tietokoneista. Television ja matkapuhelimen liitto on tuonut omia teknologisia ja sosiaalisia lisiään chat-käytäntöihin. Chattien käyttäjäkunnat ja käyttötilanteet eroavat ainakin osin toisistaan. Tv-chattien suosion perusta on SMS- eli tekstiviestien yleistymisessä. Tekstiviestit tulivat teknisesti mahdollisiksi matkapuhelinten ominaisuuksina vuoden 1991 lopulla uuden GSM-verkkoteknologian myötä. Tekstiviestinnän oletettiin ensin jäävän varsinaisen puhumisen varjoon, eikä tekstiviestintää varsinaisesti markkinoitu lainkaan, kun se tuli yleiseksi matkapuhelinten ominaisuudeksi 1990-luvun puolessa välissä. Tekstiviestinnän kasvu ylitti kuitenkin kaikki odotukset. Vuonna 2000 lähetettiin tekstiviestejä Suomessa jo lähes miljardi. Samaan aikaan, kun tekstiviestinnän kasvu on jatkunut kiivaana, on matkapuhelimissa puhumiseen käytetty aika noussut selvästi vähemmän (Kasesniemi & Rautiainen 2001, 137-140. Ks. myös Nurmela et al 2000, 13-18). Tekstiviestinnän kasvulle ei tällä hetkellä näy rajoja - päinvastoin. Niin laitevalmistajat kuin palveluita tuottavat yrityksetkin miettivät jatkuvasti uusia laajennuksia, joissa SMS-teknologiaa voisi käyttää hyväksi. Televisiochatteihin liittyvä kehitystyö kulkee käsi kädessä laitevalmistajien kehitysponnistelujen kanssa. Esimerkiksi viime vuoden lopulla chattien laajentumina kehitettiin kuvallista chattia, joka on vuodenvaihteessa 2002 ollut ensimmäisellä toteutusasteellaan (lihatiski.tv), erilaisia pelisovelluksia (Neropatti-visailu, sekä erilaisia mobiilipelejä) sekä äänichattia (vasta suunnitteluasteella). Näiden lisäksi tulevaisuudessa näemme todennäköisesti keskusteluareenan, jossa kommunikoidaan kännykkäkameroilla otetun kuvamateriaalin avulla (Tukiainen 2001). Chat-viestin lähettäminen maksaa tällä hetkellä tavallisimmin 84 senttiä, ja viesti lähetetään erikseen chattia varten avattuun numeroon. Käytännössä tv-chattia teknisenä järjestelmänä ylläpitävällä yrityksellä on sopimukset viestien lähettämisestä erikseen kaikkien teleoperaattoreiden kanssa. On ajateltu, että tv-chatit olisivat esimerkki onnistuneesta kaupallisesta konseptista tv-yhtiöille, mutta puhuttaessa ansaintalogiikasta täytyy muistaa, että suurimman potin chateista korjaavat teleoperaattorit. Viestin hinnan koostumus on tietenkin salaisuus, mutta olemme arvioineet, että viestin hinnasta noin kaksi kolmasosaa menee viestin välittäneelle operaattorille. Karkeasti arvioiden jäljelle jäävä kolmannes jaetaan kanavan, teknisen alustan tarjoavan yrityksen ja chat-palveluita tuottavan tuotantoyhtiön kesken. LähteetKirjallisuus ja esitelmät Abbate, Janet (1999) Inventing the Internet. MIT Press, Cambridge (MA). Aslama, Minna (2002) “Tosi-tv:n todellinen maailma.” Tiedotustutkimus 25 (2002): 1, 162-170 (Journalismikritiikin vuosikirja 2002. Toim. Heikki Heikkilä ja Marjut Helminen). Bolter, David Jay & Grusin, Richard (1999) Remediation. Understanding New Media. MIT Press, Cambridge (MA). Coogan, Kaisa & Kangas, Sonja (2001) ”Mobiili nuoruus.” Kiasma-seminaari 18.1.2001. http://www.malibutelecom.fi/mobilemediaseminar/mobiiliakrobatiaa.html Danet, Brenda (2001) Cyberpl@ay. Communicating online. Berg, Oxford & New York. Fernback, Jan (1999) “There is There There. Notes Toward a Definition of Cybercommunity.” Teoksessa Steve Jones (toim.) Doing Internet Research. Critical Issues and Methods for Examining the Net.Sage, Thousands Oaks – London – New Delhi. Kasesniemi, Eija-Liisa & Rautiainen, Pirjo (2001) Kännyssä piilevät sanomat. Nuoret, väline ja viesti. Tampere University Press, Tampere. Kasvi, Jyrki J.J. (2002) Tekstarimania. Otava, Helsinki. Kivimäki, Antti & Saarinen, Juhani (2001) ”Televisiochatit: Äärimmäistä ajanhukkaa vai alku jollekin suurelle?” Tiedotustutkimus 24 (2001): 3, 91-99. Kopomaa, Timo (2000) Kännykkäyhteiskunnan synty. Tihentyvä arki, tiivistyvä kaupunki. Gaudeamus, Helsinki. Nurmela, Juha – Heinonen, Risto – Ollila, Pauli – Virtanen, Vesa (2000) Matkapuhelin ja tietokone suomalaisen arjessa. Tilastokeskus, Helsinki. Paasonen, Susanna (2001) “Jotain uutta, jotain vanhaa ja jotain lainattua. www-sivut kuvallisena esitysmuotona.” Teoksessa Hannu Nieminen ja Jukka Sihvonen (toim.) Mediatutkimus. Näkökulmia ja kartoituksia. Turun yliopisto, taiteiden tutkimuksen laitos, mediatutkimus. Julkaisuja n:o 47 (Sarja A). Turku. Rheingold, Howard (2001) “Mobile Virtual Communities.” The Feature. 9.7. 2001 http://www.thefeature.com/index.jsp?url=article.jsp?pageid=12070 Rheingold, Howard (1993) The Virtual Community. Homesteading on the Electronic Frontier. New York: Addison Wesley. Ks. myös verkkoversio < http://www.rheingold.com/vc/book/>. Williams, Raymond (1974) Television: Technology and Cultural Form. Schocken, New York. Haastattelut Koskimaa, Raine. Haastattelu joulukuussa 2001. Savolainen, Teemu. Haastattelu marraskuussa 2001. Tukiainen, Maaretta. Haastattelu marraskuussa 2001. |