|
28.06.2003 Jaakko Suominen Internet
Tuskin monellakaan oli ennen 1990-luvun puoliväliä korkeakoulujen ulkopuolella käsitystä siitä, mikä oli Internet. Tuo tietokoneverkkojen verkko oli näyttäytynyt laajemmassa julkisuudessa lähinnä yksittäisissä tutkimuskatsauksissa, kenties tietoturvauutisissakin. Kone- ja käyttäjämäärä oli pitkään ollut vähäinen. Esimerkiksi 1980-luvun puolivälissä Internetin edeltäjäverkkoihin oli kytketty noin 2000 palvelintietokonetta lähinnä Yhdysvalloissa ja sen Nato-liittolaisissa. Historiasta apua ymmärtämiseen Tietyssä mielessä sovellusalueiden muutos ja käyttäjämäärien kasvu ovat aiheuttaneet sen, että verkon varhaisempi historia tuntuu merkityksettömältä. Kuitenkin niin verkon tekniset perusperiaatteet kuin laajemmatkin kulttuuriset merkitykset ja taustasyyt ovat rakentuneet huomattavasti pidemmällä aikavälillä. Historiallinen tarkastelu auttaa ymmärtämään, miksi Internetistä on tullut se mitä se on tänään. Tarkastelu auttaa kenties myös Internetin tulevaisuuden ja muutoksen luonteen arvioimisessa. Internetin historia jakaantuu karkeasti kolmeen osaan: varhaisvaiheeseen (1960-luvulta 1970-luvun lopulle), tutkimuskäytön kansainvälistymiseen (1980-luvun alusta 1990-luvun alkupuolelle) sekä popularisoitumiseen (1990-luvun puolivälistä eteenpäin). Siirtyminen vaiheesta toiseen ei ole tosin ollut suoraviivaista tai seurausta teknisistä "vallankumouksista". Vaihejako on hahmotettavissa tutkittaessa verkon käyttäjämääriä, käyttösovellutuksia ja -tarpeita, levinneisyyttä, teknisiä toimintaperiaatteita sekä julkista huomiota. Kylmän sodan teknologinen innovaatio Yhdysvallat suunnitteli käyttävänsä tietokoneita ja uusia tiedonvälitysmenetelmiä sekä atomi-iskun torjumiseen että (sotilaallisten) tuhojen minimoimiseen. Ensin mainittu pyrkimys johti muun muassa SAGE-puolustusjärjestelmän (Semi-Automatic Ground Environment) kehittämiseen kattavine tutkajärjestelmineen ja reaaliaikaisine tietokonevalvontoineen. Tuhojen minimoimiseen liittyi taasen ajatus viestintäverkosta, jossa hierarkkinen järjestelmä korvattaisiin tasa-arvoisista soluista koostuvalla verkostoilla. Verkossa kulkevat viestit oli tarkoitus jakaa pieniin paketteihin, jotka voisivat kiertää perille useaa reittiä tuhokohdat välttäen. Yhdysvaltojen puolustuslaitos ja sen alaiset toimistot (esim. ARPA, Advanced Research Projects Agency) tukivat taloudellisesti näihin periaatteisiin liittyvää tutkimus- ja tuotekehitystoimintaa. 1960-luvun kuluessa tutkijat erityisesti Yhdysvalloissa ja Britanniassa julkaisivat pakettiverkon teknisen toteutuksen suunnitelmia. Suunnitelmien pohjalta käynnistettiin vuosikymmenen vaihteessa ARPANET-tietokoneverkko, jossa oli aluksi neljä solmukonetta. Itse verkkoon liittyvän tutkimustyön lisäksi verkon ajateltiin mahdollistavan suurten keskustietokoneiden etäkäytön. Koska yliopistokäytössä laajenneen verkon kapasiteetti oli aluksi riittävä, verkon hallinnoijat sallivat myös muun kuin tietojenkäsittelyyn tai luonnontieteelliseen tutkimukseen liittyvän käytön. Muun muassa Ray Tomlisonin kehittämä ARPANETin sähköposti otettiin käyttöön jo 1971-1972. Sähköpostijärjestelmiä kuten datasiirtoakin oli toki ollut olemassa jo ennen ARPANET-verkkoa sekä sen ulkopuolellakin, verkkopalveluhankkeita muuallakin. Tärkeitä historiallisia dokumentteja ja tekijänoikeusvapaata kirjallisuutta digitoiva Project Gutenberg aloitti 1971. Ensimmäiset monen käyttäjän sähköpostilistat aloittivat 1970-luvun puolivälissä, ja yksi useimmin mainituista listoista oli tieteisfiktion harrastajien SF-Lovers. Uutisryhmäpalvelut ja ensimmäiset MUD-seikkailupeliympäristöt (Multi-User Dungeons) avattiin 1970-luvun lopulla. Suurtietokoneverkosta alkoi tulla sosiaalinen kommunikaatioverkosto. Käyttäjämäärä oli pieni, ja useissa esityksissä on korostettu alkuvaiheen Internetin käyttäjien voimakasta yhteisöllisyyden tuntua. ARPANETistä Internetiin Teknologiahistorioitsija Janet Abbate toteaa, että nykyinen Internet eroaa edeltäjästään ARPANETistä avoimuudellaan, laajuudellaan ja lähes rajattomalla kasvamisvarallaan. Internet ei tarkoitakaan niinkään yhtä verkkoa vaan verkkojen verkkoa, jossa verkkojen sekä koneiden tietoliikenne hoidetaan yhdyskäytävien ja yhteisten tiedonsiirtoprotokollien avulla. Internetworking-sanalla viitattiin jo 1970-luvulla yhdysliikenteeseen ARPANETin sekä radiolähetyksien ja satelliittien avulla toimivien pakettiverkkojen välillä. Internet vakiintui "verkkojen verkon" yleisnimitykseksi 1980-luvun kuluessa. Internet oli tällöin edelleen pitkälti tutkimuslaitosten sekä joidenkin tietokoneharrastajapiirien käytössä ainakin välillisesti. Teknisessä mielessä verkon laajenemisen mahdollistivat 1980-luvun alkupuolella muun muassa TCP/IP-tiedonsiirtoprotokollan (Transmission Control Protocol / Internet Protocol) sekä nimipalveluiden (DNS) käyttöönotto. Käyttäjät ja koneet saivat sellaiset yksilölliset tunnukset, jotka ovat käytössä nykyäänkin. Käyttäjänimi erotettiin koneen nimestä @-merkillä kuten aiemmin jo esimerkiksi sähköpostiosoitteiden yhteydessä, ja konetunnukset loppuivat palvelinluokan (esim. .mil, .com, edu) sekä pian myös maatunnuksen kuvaukseen. Suomi sai oman .fi-maatunnuksensa 1988 ja liittyi NFSNET-verkkoon (National Science Foundation NETwork), josta muodostui 1990 Internetin peruspohja ARPANETin lopetettua toimintansa. Populaari Internet Internetin "tappajasovellutuksina" (killer applications) toimivat erityisesti sähköposti ja 1991 Cernin tutkimuslaitoksessa kehitetty hypertekstijärjestelmä WWW sekä HTML-kuvauskieli (Hypertext Markup Language). Sen käyttö levisi pari vuotta myöhemmin ensimmäisten graafisten selainohjelmien (esim. Mosaic, Cello, Netscape) myötä. Yliopistoista rakenteeltaan avoin ja muuntuva Internet levisi muiden oppilaitosten, yritysten ja kotien käyttöön. Internet näytti realisoivan ainakin osan kybertodellisuusvisioista ja ajatukset uudesta elektronisesta yhteisöllisyydestä ja heimoutumisesta. Varsinkin alkuvaiheissa WWW-verkkopohjaiset selainpalvelut tuntuivat graafisestikin pyrkivän eroon paperin ja kirjan metaforista kohti kolmiulotteisuutta ja tilallisuutta rakennusmetaforineen, varjostuksineen ja perspektiiviefekteineen. Verkkopalveluista tuli "toreja", "huoneita" ja "kauppakeskuksia". Termin "verkossa surffaaminen" lanseerasi tiettävästi Jean Armour Polly vuonna 1992. Internetin popularisoiminen merkitsi myös käyttökulttuurien ja yhteisöjen laajenemista sekä muuntumista. Usein verkossa kierrätettiin kuitenkin varhaisemmista mediateknologioista tuttuja esittämisen käytäntöjä.Internet-kohu ja käytön laajeneminen törmäsi 1990-luvun puolivälissä niin ikään kaupallisiin ja valtiollisiin intresseihin. Valtiot ja valtioliitot julkaisivat omia tietoyhteiskuntastrategioitaan, joissa maalailtiin tiedon valtateitä tai suomalaista ykköstietoyhteiskuntaa ja tietoyhteiskuntalaboratoriota. Ne perustuivat osittain jo 1970-luvulla voimistuneeseen keskusteluun jälkiteollisesta informaatioyhteiskunnasta. Tutkijat puhuvat niin ikään 1990-luvun alun strategioita seuranneista toisen polven strategioista, joissa on haluttu kiinnittää huomiota teknisen infrastruktuurin sijasta "sisältöön" ja "sisällöntuotantoon", Internet-verkon avulla välitettäviin palveluihin ja palveluja tuottaviin uusmediayrityksiin. Yritykset pyrkivät kehittämään omia verkkosivuja ja -palveluitaan. Internetin lisäksi alettiin puhua intraneteistä (Internetin protokollia ja sovellutuksia hyödyntävä suljettu sisäinen verkko) sekä extraneteistä (Yrityksen asiakkaille avoimet palvelut ja käytävät joihinkin intranetin osiin). 1990-luvun puolivälistä myös jo varhaisemmat kaupalliset (esim. American Online) tai valtiolliset verkkopalvelut alkoivat kytkeytyä Internetiin tai hiipua itsenäisinä. Microsoft hautasi pian oman erillisen Microsoft Network -palvelunsa ja alkoi kehittää Explorer-selainohjelmaansa yhtä tiiviimmäksi osaksi Windows-käyttöjärjestelmää. Seuraava sukupolvi Internetin kaupallistuessa etenkin yliopistoissa alettiin taas suunnitella nopeampia, tutkimuskäyttöön suunnattuja uusia verkkoja, jotka tunnetaan nimillä Internet2 (aka Abilene), the Grid ja NGI (Next Generation Internet). Populaari Internet roskaposteineen ja kaupallisine palveluineen olisi tarkoitus tulevaisuudessa pitää erillään uuden sukupolven tiedeverkosta. Nykyään Internet on arkistunut ja kotoistunut osaksi jokapäiväisiä toimintoja sekä informaatio- ja kommunikaatioteknologista (ICT) todellisuutta. Nopeammat laajakaistayhteydet ovat yleistymässä kotikäytössä Suomessa. Kuitenkaan verkko ei ole vieläkään kaikkien käytössä tai toisaalta lakannut muuttumasta. Yhä edelleen sitä tarkastellaan useissa yhteyksissä polarisaatioiden kautta, pahuuden, pornon ja pommien pesänä sekä samanaikaisesti vapauttajana, helpottajana ja paremman tulevaisuuden välttämättömänä tuojana. Internetin kehityshistoria on teknispainotteinen. Kuitenkin on muistettava, että Internet on vain osa laajempaa verkostoajattelun, verkkokulttuurin ja verkkoteknologian historiaa, joka kaipaa vielä niin kokonaisvaltaista kuin myös alueelliset erityispiirteet huomioivaa tutkimusta. "Internet" erisnimenä viittaa tiettyyn verkkojen verkkoon, jonka historiasta tässä avainsanassa kerrotaan. Nykyään "internet" on suomen kielessäkin yleistynyt myös tietoverkon synonyymina käytetyksi sanaksi, esimerkiksi "television" kaltaiseksi median yleisnimeksi. Vielä tuttavallisemmin puhutaan "netistä". Hyvä suomenkielinen termi puhekielisen netin sijaan on monissa yhteyksissä "verkko", esimerkiksi "verkkopalvelut".Lähteitä Hafner, Katie and Lyon, Matthew (1996): Where Wizards Stay Up Late. The Origins of the Internet. Simon & Schuster, New York. Internet Society: Internet Histories, linkkilista, haettu 10.6.2003.
Internetin historia Tieteen tietotekniikan keskuksen Funet-verkossa, haettu 10.6.2003.
Mattelart, Armand (2003): Informaatioyhteiskunnan historia. Suom. Risto Suikkanen. Vastapaino, Tampere 2003. Paasonen, Susanna (2002) Figures of Fantasy: Women, Cyberdiscourse and the Popular Internet. Annales Universitatis Turkuensis. B:251:Humaniora. Turun yliopisto, Turku. |