Jaakko Suominen
Internet


Internet

 

1

Historiasta apua ymmärtämiseen

2

Kylmän sodan teknologinen innovaatio

3

ARPANETistä Internetiin

4

Populaari Internet

5

Seuraava sukupolvi

*

Lähteitä

Kirjoittaja

Tulosta

Tuskin monellakaan oli ennen 1990-luvun puoliväliä korkeakoulujen ulkopuolella käsitystä siitä, mikä oli Internet. Tuo tietokoneverkkojen verkko oli näyttäytynyt laajemmassa julkisuudessa lähinnä yksittäisissä tutkimuskatsauksissa, kenties tietoturvauutisissakin. Kone- ja käyttäjämäärä oli pitkään ollut vähäinen. Esimerkiksi 1980-luvun puolivälissä Internetin edeltäjäverkkoihin oli kytketty noin 2000 palvelintietokonetta lähinnä Yhdysvalloissa ja sen Nato-liittolaisissa.

Historiasta apua ymmärtämiseen

1990-luvun puolivälissä Internet nousi länsimaissa esiin niin populaarijulkisuudessa, tietoyhteiskuntastrategioissa kuin käyttötilanteissakin. Muutokseen vaikuttivat uudet sovellukset kuten graafinen hypermediajärjestelmä World Wide Web, mutta syntynyt Internet-buumi kertoi myös laajemmasta kulttuurisesta muutoksesta. 1990-luvun alussa verkkoon oli liitetty noin 160 000 konetta, vuosikymmenen puolivälissä noin 20 miljoonaa ja vuosituhannen vaihteessa noin 90 miljoonaa. Nykyään (kevään 2003 tietojen perusteella) Internetiä käyttää noin 580 miljoonaa ihmistä, ja verkkoon on kytketty arviolta 230 miljoonaa konetta.

Tietyssä mielessä sovellusalueiden muutos ja käyttäjämäärien kasvu ovat aiheuttaneet sen, että verkon varhaisempi historia tuntuu merkityksettömältä. Kuitenkin niin verkon tekniset perusperiaatteet kuin laajemmatkin kulttuuriset merkitykset ja taustasyyt ovat rakentuneet huomattavasti pidemmällä aikavälillä. Historiallinen tarkastelu auttaa ymmärtämään, miksi Internetistä on tullut se mitä se on tänään. Tarkastelu auttaa kenties myös Internetin tulevaisuuden ja muutoksen luonteen arvioimisessa.

Internetin historia jakaantuu karkeasti kolmeen osaan: varhaisvaiheeseen (1960-luvulta 1970-luvun lopulle), tutkimuskäytön kansainvälistymiseen (1980-luvun alusta 1990-luvun alkupuolelle) sekä popularisoitumiseen (1990-luvun puolivälistä eteenpäin). Siirtyminen vaiheesta toiseen ei ole tosin ollut suoraviivaista tai seurausta teknisistä "vallankumouksista". Vaihejako on hahmotettavissa tutkittaessa verkon käyttäjämääriä, käyttösovellutuksia ja -tarpeita, levinneisyyttä, teknisiä toimintaperiaatteita sekä julkista huomiota.

 1 2 3 4 5 *