|
Mediumi 1.0
20.12.2001 Hanna Harris, Mari Keski-Korsu, Mika Meskanen Sukellus Avantoon – digitaalista glitchiä, perinteisempää noisea ja muita käyttäjäkokemuksia 1. Hämmennys Avanto-festivaali: radio epäkunnossa? Mitään ei kuulu. Tai sitten surisee. Kiasman mediataiteen intendentti Perttu Rastas saa päivittäin puheluita ihmisiltä, jotka luulevat että joulukuun loppuun Helsingissä taajuudella 103.1 mHz ja Internetissä soiva ambientcity-radio on epäkunnossa. Ei se ole. Radioaalloille on vain päästetty, samaan tapaan kuin edellisen ARS-näyttelyn yhteydessä vuonna 1995, Tommi Grönlundin avustajineen kokoama 4000 kappaleen kokoelma marginaalista elektronista musiikkia. Samantapaisilla linjoilla on Avanto-festivaali. Avanto on Helsingissä marraskuun alussa järjestettävä, Pohjoismaiden ainoa kokeellisen elokuvan ja musiikin festivaali, josta yllättäen on tullut yleisömagneettikin. Vuoden 2001 Avanto tarjoaa "kyseenalaistamisen taidetta ja hälyn, sekaannuksen ja hulluuden käsittelyä tuomalla ne osaksi taiteen ’abstrakteja’ muotoja", kuten oivallisesti toimitetussa Avanto-lehdessä kerrotaan. Tuloksena on hämmentävä sekoitus sukupolvien yli ulottuvia taidekytköksiä, teknokriitikkiä, pyhää ilmapiiriä huokuvia konsertteja ja arktisen hysterisia klubikeikkoja. Avanto-yleisö reagoi laajalla asteikolla lähes uskonnollisesta hurmoksesta kiukkuisiin "avantgarde-paskaa!" huudahduksiin. Tämä reportaasi on viipale tuosta alkuhämmennyksen, tuskan ja puhdistautumisen luonnehtimasta sukelluksesta Avantoon. C.G.Jung totesi, että hullut ja taiteilijat sukeltavat, kun muut vain kelluvat. Hullut ja taiteilijat – hypätkäämme Avantoon! (Hanna Harris) Väliinputoaminen : Farmersmanual Aulassa Avanto-festivaalin kylkeen koulutusta ja työpajoja järjestänyt Olento oli kutsunut itävaltalaisen Farmersmanualin päätössunnuntaiksi Lasipalatsin Aulaan brunssille. Rauhallinen, mutta tiivis tunnelma ja epämuodollinen tilanne avasi oivan tilaisuuden päästä ryhmän ajatusmaailman sisälle, joka oli kaikkea muuta kuin selkeä ja yhtenäinen, mutta antanee osviittaa siitä, mistä Farmersmanualin luovuudessa on kysymys. "Olemme hyvin tietämättömiä", paukauttaa ryhmän kuopukselta vaikuttava nuorimies lähes keskustelun alkuun. Tällä hän painottaa sitä, ettei pidä hosua kaikkea mahdollista, vaan fokuksen pitää on timantinterävä. Kuulostaa lähes post-kuplan aikaiselta businessmantralta. "Pitää pystyä sanomaan, etten lue tätä, katso tuota, enkä ole kiinnostunut tuollaisesta". Omassa taiteellisessa toiminnassaan Farmersmanualin fokus on ollut tarkka alusta alkaen. Ensimmäisessä kokoontumisessaan jäsenet jättivät toisiinsa tutustumisen ja small-talkin väliin ja vain soittelivat yhdessä. Tietämättömyyden ja asiassa pysymisen filosofiasta on syntynyt äänitaidetta, jolla ei ole "käsitteellistä lisäarvoa". He vertaavat itseään katusoittajiin, joita voi pysähtyä kuuntelemaan ja lähteä pois ellei miellytä. Musiikki tarjotaan kuuntelijoille kuin tietokoneohjelmat - "as is" -periaatteella. Mitään vastuuta ei oteta, eikä viestiin ole sisällytetty mitään tulkittaviksi tarkoitettuja pohjavirtoja tai salaisuuksia. Farmersmanualin asenne saattaa kuullostaa röyhkeältä, mutta sen tarkoitus on murtaa totuttuja kaavoja ja asetelmia esiintyjän ja kuulijan välillä. He pelaavat vastaanottajan ennakkoasenteella klubissa esiintyvää artistia – ja jättävät linnunpojan ruokkimatta. Mitään selkeää alkua, loppua tai strukturoitua performanssia kenenkään kitaan ei kaadeta. Kun taiteentekemisen lähtökohdat on käsitelty, Farmersmanual provosoituu väittelemään (lähinnä keskenään) verkkoyhteiskunnasta ja sen ilmiöistä kuten Napster. Yksi näkee Napsterin kaltaiset sovellukset sosialistisena utopiana: "Tarvitaan vain yksinkertainen ja perustava idea, joka avataan verkostolle". Toinen jäsen kuittaa tämän kylmillä tosiseikoilla muistuttamalla Napsterin kuulumisesta nykyään Bertelsmannin mediaimperiumiin. Hän ei myöskään lämpene ajatukselle tuntikausia kestävistä mp3-imurointisessioista, kun samalla vaivalla voi marssia kauppaan ja ostaa cd-levyn - "Digitaalinen vallankumous on illuusio". Copyright-järjestelmän vinoutuneisuudesta herrat ovat kuitenkin samaa mieltä: "Ne eivät suojaa artistia, vaan ajavat levy-yhtiöiden etuja." Tätä seuraa mainostus siitä, että heidän materiaalinsa ovat verkossa vapaasti saatavilla. Loppua kohden digitaalinen vallankumous löytyy kuitenkin teknologisesta immaterialisoitumisesta. Ennen musiikki oli esine, kuten vinyylilevy – nyt ilma saadaan värähtelemään ääniaaltoina myös abstraktin, sähköisen datan välityksellä. Kun data ja tietoverkot yhdistetään, muuttuu myös broadcasting-teknologian asema. Nyt "Jokaisella voi olla radioasema Internetissä". Verkkoyhteiskunta johdataa vielä Farmersmanualin "intellektuaalin pääoman" jäljille. Koulutuksen ja valistuksen joku kuittaa kylmästi kapitalismin aikaansaannokseksi: "Julkiset kirjastot ovat teollisen vallankumousen seuraus - koulutetusta työvoimasta saa puristettua paremmin voittoa irti". Avoimen lähdekoodin hakkerieettinen ideologia saattaa kuitenkin murtaa vallitsevat arvot. "Menenkön yritykseen idean kanssa ja otan rahat pois, vai kerronko sen muille ja annan heidän parantaa sitä?" Farmersmanual kysyy. Vallitseville toimintamalleille on olemassa vaihtoehto. "Otanko rahaa - vai annanko ajatuksia?" (Mika Meskanen) 2. Tuska No input, no häirintä Kaunis kuin kimono on Kiasman lavalle purjehtiva ujonujo Sachiko M. Hän asettaa pienen rannekellonsa pöydälle, taitaa ottaa aikaa. Yksi, kaksi – kolme minuuttia täydellistä hiljaisuutta itse esityksen alkua tehostamaan ja yleisölle aikaa ihmetellä japanilaiskeijun olemusta. Hän koskettaa sampleria, ja kuulemme siniääniä. Hiljaa, hyvin hiljaa, mutta silti pistävästi. Toshimaru Nakamura on piirun verran äänekkäämpi. Hänen erikoisuutenaan on mikseri, johon ei ole kiinnitetty ensimmäistäkään instrumenttia tai muuta äänilähdettä. No input, eli elektronisen musiikin äänimateriaalin karsiminen lähes olemattomiin, mistä näiden japanilaisten edustaman koulukunnan nimikin. Jokainen yleisössä välähtävä salamavalo tuntuu siltä kuin pimeään diskosaliin olisi laitettu tuhat loisteputkilamppua samanaikaisesti päälle. Videokameramme käynnistysnappula aiheuttaa korvissamme maanjäristyksiä. "No input, no häirintä!" vaadimme. Otomo Yoshihide on fyysisesti edellisiä artisteja paljon jykevämpi ja energisempi – ja niin on hänen musiikkinsakin. Otomo käsittelee härän raivolla levylautasia, joilla ei ole levyjä. Dj kieputtaa vieterimäisien levyneulojen päällä ja ympärillä kaikkea metallikiekoista posliinikuppeihin. Sachiko M, Toshimaru Nakamura ja Otomo Yoshihide kuuluvat Avanto-festivaalin odotetuimpiin vieraisiin. Kaikkien takana on mittava lista musiikillisia kokeiluja epämusiikista elokuvamusiikkiin. No input –asenteellaan he edustavat uusinta uutta noisen alueella. Kiasmassa he esiintyvät soolona, Avanto-klubilla kahtena duo-kokoonpanona. Korviimme sattuu. Ja silti tajuamme kauniin draaman kaaren tulleen täytetyksi. Konsertin jälkeen haluamme pyytää kolmen koplalta luvan taltioimamme videomateriaalin käyttöön. Sachiko M pysyy lavan takana piilossa, Toshimaru Nakamura on hyvin kohtelias, kättelee ja kiittelee, ja Otomo Yoshihide toteaa painokkaasti, ettei hänen sähköpostiosoitettaan saa antaa kenellekään. (Hanna Harris) Thank you, Ruins Olin kuunnellut hiljaisia ääniä, raastaviakin, upoten kuin johonkin lämpimään veteen. Kunnes äkkiä heräsin. Ruins. Häh - että mitä hel..!? Epärytmiä, jossa voima virtaa kahden ihmisen välillä, kuuntelijoihin ja takaisin. Räjähdys, pysähdys, räjähdys. Olin keskellä absurdia punk konserttia. Näin, että kaikki muutkin tuijottivat epäuskoisina lavalle, hymyilivät, korviin sattui jälleen, mutta eri tavalla; piiskaten kaikki keinumaan paikoillaan, hyppimään. Joku nosti valkoisia lappusia lavan edessä, niihin oli kirjoitettu jotain japaniksi. Hulluuden siunattu liitto - rumpali/vokalisti Tatsuya Yoshida sekä basisiti/vokalisti Hisashi Sasasiki virnuilevat ja laittavat lisää höyryä koneeseen. Hiki roiskuu. Biisit loppuvat yhtä äkkinäisesti kuin alkavatkin tai missä ne loppuvat, en ole enää varma. Miehet itse merkkaavat ne kuin kaikuna tulevilla kiitoksilla; thankyou-thankyou! Well, thank you, too, guys! (Mari Keski-Korsu) Hurmiota vai avant-garde -paskaa ? Keuhkot on legenda. Niin eräs ystäväni on minulle jo vuosikausia vakuuttanut. Lapissa on paljon hulluja, koska siellä on kolme kuukautta täydellistä, katkeamatonta valoa ja yhdeksän kuukautta täydellistä, katkeamatonta pimeyttä. Ei ole välimuotoja. Mutta minulle kerrottiin, että Keuhkot on kotoisin Porista... Joka tapauksessa Avanto-festivaalin Keuhkot -performanssi oli minulle ensimmäinen, joten suhtauduin siihen varsin innolla ja mieli avoimena. Keuhkot eli Kake Puhuu aloittaa performanssinsa messuamalla puhujapöntöstä, heiluttamalla nuijaa. Sanoista ei oikein saa selvää, mutta on kaunista katsella, kuinka yksi yksinäinen ihminen puhujapöntössä muuttaa koko salin tunnelman. Kummallista, mutta niinhän sen pitääkin olla. Kake tarttuu kitaraan, asettaa valon päänsä päälle, soittaa, huutaa, ettekö te kuule, tämä on tarina ja hetki. Takanani istuva huutaa takaisin: "Avant-garde paskaa!!!!". Myhäilen. En jaksa vihastua tai ihastua, otan kaiken vastaan ilolla. Kake siirtyy takaisin puhujapönttöön. Kuvat vaihtuvat seinillä, "Helsingin jätevedet kertovat miljoona tarinaa". Kake saarnaa, hakkaa nuijalla, jonka pää irtoaa, mutta hän jatkaa pelkällä nuijan varrella. Hänen eteensä on kertynyt pieni, mutta hurmioitunut kannattajaryhmä. Kakehan on Jeesus! En jaksa ajatella järjellä, ajattelen tunteilla, vartalollani ja minua naurattaa. On hyvä joskus jättää kritisoimatta, etsimättä syitä, kun voi vain kokea. (Mari Keski-Korsu) 3. Puhdistautuminen Avanto opettaa: ideologioita ja pesukoneita Tämänvuotinen Avanto ei vain soinut. Festivaalin yhteydessä järjestettiin neljä Olento-kokoonpanon koordinoimaa miniseminaaria. Oheistapahtuma kulki nimellä AvantoAkatemia. Yleisöllä oli mahdollisuus tutustua paremmin artisteihin, heidän työskentelytapoihinsa ja –välineisiinsä sekä jopa tehdä yhdessä jotain. Pääosia esittivät ulkomaan vieraat farmersmanual ja [The User]. Farmersmanualin pojat aloittivat Mediakeskus Lumessa kiehtovalla, joskin vaativalla esityksellä interaktiivisen video- ja äänikäsittelyn sekä networking-työskentelyn maailmasta. Suurta kiinnostusta herätti alan piireissä kuhinaa aiheuttavan NATO-ohjelman hyödyntäminen sekä Itävallan poikien käyttämä kieppuva käyttöliittymä. Opetuksena: "Monet yhtiöt käyttävät teknologioita tavalla, joka rajoittaa ihmisten ilmaisua." Toinen farmaritapahtuma Lasipalatsin Aulassa johtikin siihen, että farmarit alkoivat jo keskenäänkin kinastelemaan open source –ideologian todellisesta merkityksestä. Helpommin lähestyttävä kokonaisuus oli kanadalaisen [The Userin] opastus tee-se-itse-instrumenteista. Festivaalin aikana oli jo kuultu heidän loistava printterisinfoniansa. Nyt käytiin koko workshop-väen voimin kiinni taideteollisen korkeakoulun kellarikuppilan teolliseen astianpesukoneeseen. Näin pesukoneesta syntyy jollei soitin niin ainakin äänekäs lelu: Kone pitää eristää muusta huoneesta ja sen alle kannattaa laittaa kumia tai vaahtomuovia, jotta mikserin feedback ei häiritse soitantaa. Tarvitaan hyviä mikrofoneja. Kokeilujen jälkeen [käyttäjät] päätyivät laittamaan kondomin koneen oviaukkoa lähinnä olevan mikrofonin ympärille. Brandeja ja keinotekoisia käyttäjämalleja vastustavat kanadalaiset kehoittavat oppilaitaan olemaan "intiimejä koneidensa kanssa". Nyt mennään systeemiin sisään. Monet osallistujista uskaltautuvat mikserin kimppuun ja muokkaavat pesukoneen ytimestä kuuluvia jyhkeitä hurinoita ja pesuääniä. Printterisinfonia oli helpommin kontrolloitavissa, koska siinä "soitettava" teos oli valmiiksi kirjoitettu valtava tekstitiedosto, jota printterit kävivät läpi. Kuppilan pesukoneen kanssa on toisin. Yksi pesukerta kestää kolme minuuttia, niin syntyvät teoksetkin. Sitten on taas päästettävä huurut koneesta ulos ja painettava uudestaan käynnistysnappulaa. Miksi siis pesukone? Toinen useri kertoo olleensa kylvyssä samaan aikaan, kun hänen uusi pesukoneensa kävi ammeen vieressä. "Rupesi jamittamaan!" AvantoAkatemia on kulkenut ympyrän ideologisista tekemisen tavoista puhtaaseen rytmin viehätykseen. (Hanna Harris) Positiivista käyttäjyyttä – [The User] Arkkitehti Thomas McIntosh ja säveltäjä Emmanuel Madan eli [The User] ovat rintamerkkiensä mukaan User1 ja User2 astuessaan Kiasman lavalle käynnistämään printterisinfoniansa. Massiiviset matriisiprintterit käynnistyvät, show alkaa ja userit kävelevät haudanvakavina syrjään. Kanadalaiskaksikko koskettaa vaikuttavalla sinfoniallaan kysymyksiä nykyajan orjuudesta, merkityksettömältä tuntuvasta ja kaikkialle tunkeutuvasta toimistotyöstä. Duon nimikin (käyttäjä) on peräisin "teknokraattisen yhteiskuntamme käyttämästä nimityksestä ihmisyksilölle, erityisesti insinöörialalla, arkkitehtuurissa ja tietokoneohjelmoinnissa. Käyttäjä-termi esineellistää ja surkastuttaa yksilöllisyyden abstraktiksi keskivertoideaaliksi", [käyttäjät] kertoivat ennen sinfoniansa ensiesitystä vuonna 1998. Käyttäjät putoavat siis systeemisuunnittelijoiden eli valtaa pitävien ja lukutaidottomien ei-käyttäjien väliin. Käyttö lähtee teknokraattisessa yhteiskunnassa käytön koodeista. [The User] rikkoo noita koodeja soittaessaan printtereitä, pesukoneita tai kokonaisia rakennuksia. The userit puhuvat valmiita sampleja vastaan, koskaan ne redusoivat alkuperäistä ääntä. Kokonaisen esineen tai rakennuksen soittaminen on fyysisempää. Silophone on soitin, jota pääsee soittamaan internetin välityksellä. Tai oikeastaan se on Montréalin liepeillä sijaitsevan hylätyn teollisuusrakennuksen ja modernin arkkitehtuurin mestariteoksen muuntamista äänen ja viestintävälineiden avulla. Äänet saapuvat rakennuksen huimaan akustiseen tilaan puhelimen tai internetin välityksellä. Sitten ne lähetetään takaisin rakennuksessa sijaitsevista kaiuttimista ulkopuolella olevaan ääni-installaatioon ja internetiin. Soittajien joukko jakaa rakennuksen sylintereissä soivan äänimaailman – ja ottaa samalla kantaa käyttö-termiin sen kaikissa muodossa: soitettavien äänien listalta löytyy vaikka William Burroughsin "A Thanksgiving Player". (Hanna Harris) Kipua, kelloja ja kodinhoitoa – mitä Avannon jälkeen? Me tyhmät toimittajat luotimme ehkä liikaa valikoiviin korviimme, kun saimme festivaalista sellaisen kuvan, että tämän vuoden soundi, ainakin mitä ulkomaisiin pääesiintyjiin tuli, painotti high pitch –ääniä vaikka rämisevämmän noisen sijasta. Korvissamme soivat korkeat siniäänet, ne television virityskuvan kanssa kulkevat, kun festivaali oli ohi. Onneksi Anton Nikkilä muistutti meitä festivaalijärjestäjien puolesta, että "siniaaltoja eli kaikkein yksinkertaisinta syntetisaattorin tuottamaa ääntä käytti tänä vuonna vain yksi noin 20 live-esiintyjästä" eli japanilainen Sachiko M ja että "todellisuudessa soundien kirjo oli varsin laaja: digitaalista glitchiä, perinteisempää noisea, romumetalli-industrialia, drone-rockia, progepunkkia". Oli miten oli, jotakin vaikeaa, joskin maagista avannossa tapahtuu. Ensin festarilaiselle tulee hämmennys – uskaltaako sinne kylmään ja kummalliseen musiikin veteen hypätä? Odotettavissa kun on ääniä, johon korva ei ole tottunut. Sitten surinat ja piipitykset alkavat. Välillä jopa korviin sattuu, ja klubilaisten tuopit tärisevät. Äänimaisemia matalista bassoista piinaaviin siniaaltoihin. Mihin ne korvatulpatkin jäivät? Ja sitten – puhdistautuminen. Kokemuksen lopussa seisoo kuin seisookin hyvä olo, kuin saunan – ja sen oikean avantoon hyppäämisen – jälkeen. Veri kiertää. Voisi jopa puhua uskonnollisesta tunnelmasta, kun yleisö hiljentyy lavalla raksuttavien printtereiden ääniä kuuntelemaan tai seuraa, miten Sachiko M saapuu eteerisenä lavalle, istuutuu hiljaa tuolilleen ja asettaa huolellisesti rannekellonsa eteensä pöydälle. Hiljaisuus kohtaa yleisössä jotakin pyhää. Jotkut artistit ovat kyllä suoraan liittäneet idean kivusta musiikkiinsa, kuten Merzbow Music for Bondage Performances –albumillaan. Joskus asiakkaat ovat valittaneet häiriintyvänsä musiikista, kertovat säännöllistä kokeellisen elektronisen musiikin Dotcoma-iltaa pyörittävät dj:t Antoine ja Mark.. Kipu tai muu vastenmielisen kokemuksen tuottaminen ei kuitenkaan ole yksiselitteistä. Avanto-soundit eivät ole ainoastaan viihdettä vaan taiteellisia teoksia. Kuultavana on musiikkia, jossa ei näennäisesti tapahdu mitään tai joka täyttää koko tilan. Tämä on haaste niin kuulijoiden älylle, aisteille kuin tunteille. Antoine uskoo, että U2:n stadionkeikka aiheuttaa korville isomman annoksen kipua kuin Avanto-festivaali. Sepulturasta puhumattakaan. Kokeellinen elektroninen skenekään ei saisi hänen mielestään otaa itseään liian tosissaan. Parhaat jutut voivat olla sekoituksia taidetta, businessta ja hölmöilyjä, kuten vaikka Matmos tai Kid606 osoittavat. Mark suosittelee äänekkään glitch-musiikin kuuntelua Walkmaneista samalla kun tallustelee lumihangessa, ja Antoine silittää vaatteensa vanhan ranskalaisen punkin tahtiin. Eikä Mark ei rakasta mitään niin kuin "kunnolla rasvattua pop-biisiä". (Hanna Harris) Dotcoma - ärsyke jatkuu Joskus tuntuu siltä, että yleisö keskittää kulttuurihuomionsa ainoastaan festivaaleihin. Avantoon voi sukeltaa useamminkin. Festivaalin aikana esiintyneet dj:t ja festivaalin verkkosivun suunnitelleet Mark Roberts ja Antoine Verhaverbeke ovat jo vuoden verran pyörittäneet Helsingissä jokaviikkoista kokeellisen elektronisen musiikin Dotcoma-klubia. Maanantaisin Saunabarissa voi kuulla "outoja ääniä, ärsyttävää melua, naksahduksia, läimäyksiä, äkkikäänteitä ja biittejä sekoitettuna muutamaan siniääneen ja indonesialaisten ilotulitusrakettien räjähtelyyn 10 000 vuotta vanhojen muumioprinsessojen vatsoissa", kuten illan isännät Avanto-lehtisessä soundiaan luonnehtivat. Vuoden 2000 loppupuolella dj Antoine soitteli silloin tällöin levyjä Fredrikinkadun Jump Inn –baarissa. Hän kävi ostamassa lisää vaikeasti löydettäviä ja omituisia levyjään Kaisaniemen metrotunnelin dis’n’datista. Levykaupan isännät Petri Pirtilä ja dj Dijcka lähtivät yhdessä Antoinen kanssa kehittelemään ajatusta löytää vakituista soittopaikkaa tälle moneen kategoriaan taipuvalle musiikille. « Glitchtit » ja « cutsit » saivat kodin – syntyi Dotcoma. Helsingissä Dotcoma on ainut säännöllisesti kuultava kokeellisen elektronisen musiikin paikka. Kansainvälisestikin se on harvinainen. « Esimerkiksi Hollannista löytyy yksi vastaava paikka, mutta siellä käy ehkä kolme ihmistä ! » kertoo Antoine. Aluksi Dotcoman ideana oli houkutella kaikkia halukkaita musiikilllisia kummajaisia soittamaan Saunabariin levyjään. Antoine ja Mark ovat kuitenkin pääasiallisesti iltaa isännöineet muutamalla live-esiintymisellä höystettynä. Mark on juuri muuttanut Rovaniemelle, jossa hän haluaisi « laajentaa korvia halkovien high pitch –äänien vetovoimaa », ja Antoine aikoo kutsua Dotcomaan tammikuusta lähtien live-esintyjiä noin kerran kuussa. Antoinen, Markin ja Kaapelitehtaalla vierailevan taiteilijan Kelly Davisin yhteinen livesetti saanee siis jatkoa. Myös teemailtoja on käynnistetty, kuten vaikka kitaralähtöiselle tai islam-vaikutteiselle elektroniselle ja elektroakustiselle musiikille omistetut illat. Dis’n’datin levykauppiaat tietävät, että monet ostavat Dotcomassa soitetun kaltaista musiikkia. Saunabarin maanantai-illat eivät kuitenkaan ole järin kansoitettuja. Maanantai ei ehkä ole päivistä parhain, mutta syy on muualla. Surinoiden ja siniäänien ystävät eivät usein ole baari-ihmisiä. >Sama kotoisuus kuvastaa Dotcomaa. Iltamaa – klubiksi järjestäjät eivät halua sitä kutsua – ei mainosteta flyerein eikä juuri muutenkaan. « Soitan niin kuin kotonani », Antoine kertoo avoimesti. Rohkeasti ovikelloa soittamaan ! (Hanna Harris) Nämä on pakko kuulla : top 10 Pieni levymerkki toisensa jälkeen tai saman artistin kymmenen eri nimistä projektia - tuntuuko, että jos haluaisitkin tuntea kokeilevaa elektronista musiikkia, niin yhtäkään artistia et oikeastaan tiedä nimeltä? Perehtymiskurssin voi aloittaa festivaalin kokoelma-cd :llä Avanto 2001. Nimien viljely kuuluu ärsyttävyyteen asti moneen intohimoiseen keräily- tai harrastelajiin, mutta asialla on hyvätkin puolensa. Pyysimme Dotcoma- ja Avanto-dj:itä Mark Robertsia ja Antoine Verhaverbekea laatimaan top ten -listan helpottamaan sukellusta skeneen sisään. Hankala homma - mitä ja keitä innostuneen aloittelijan tulisi ainakin tuntea? Jos ei mahtaillakseen tietämyksellään muille niin ymmärtääkseen itse uudesta innostuksestaan jotain. Verhaverbeke opastaa: "Lista olisi voinut olla toisenkin näköinen, mutta tällainen se nyt on. Se on hyvä johdanto levyillä, jotka eivät ole aivan käsittämättömiä ja jotka on jopa mahdollista löytää. Tavallaan klassikoita, sillä yksikään listan levyistä ei ole vastikään julkaistu." Lista alkaa viimevuotisella Avanto-artistilla: Fennesz "Endless Summer" (Mego) (Hanna Harris) LinkitAvantofestival http://www.avantofestival.com] |