Keitä hakkerietiikan harjoittajat voivat olla?

Minkälaisen vastaanoton The Hacker Ethic saanee Mumbaissa tai Tokiossa, maailman kahdessa isossa ohjelmointikaupungissa? Miten ei-kristilliset, muutkin kuin allekirjoittanut kristillisessä kulttuurissa kasvanut ateisti, suhtautuu siihen että Himasen mukaan protestanttinen luomiskertomus on ollut peili ”työetiikan luonnille. Samoin omat käsityksemme luomisesta ja luovuudesta heijastuvat siitä hyvin” (os, Himanen 2001, 142)? Keitä ovat hakkerietiikan me ja keitä he eivät ole? Muun kuin länsimaisen, kristinuskoon kytkeytyvän valkoisen miesohjelmoijan positioiden pohtiminen, tai itse asiassa koko toimijuuden ja identiteetin käsittelemättä jättäminen on erikoista, kun kyseessä on etiikan pohdinta. Mielestäni subjekti ja toimijuus ovat etiikan kannalta olennaisia elementtejä.

Hacker Ethic: kristillinen oodi ohjelmoinnin ilolle (ja kaikelle hyvälle verkkoyhteiskunnassa)
1	The Hacker Ethic
2	Hakkerietiikka ja uusmediatyön arki
3	Keitä hakkerietiikan harjoittajat voivat olla?
4	Miehiset alkuperät
5	Informationalismin isät, pojat ja pyhät henget
*	Lähteet
	Kirjoittaja
	Tulosta

Käytännössä henkilön identiteetti määritellään työn avulla, toteaa Himanen. Protestanttisen etiikan hallitsemassa maailmassa ”me teemme työtä, koska emme tiedä mitä muuta voisimme elämillämme tehdä …” Eräässä 1990-luvun pohjoismaisessa valtiossa ainakin on nähty, että työttömälläkin on identiteetti. Himasta jäljitellen, ehkä Yhdysvalloissa sitä ei ole ilman luottokorttia? Himanen hakee identiteetin ja henkilökohtaisen työetiikan pohdinnalle taustaa amerikkalaisista Personal Development (PD) –oppaista, joiden hän näkee tuottavan verkkoyhteiskunnan kannalta ideaaleja työminuuksia. Mitä monimutkaisemmaksi ja nopeammaksi ulkoinen kehitys kiihtyy, sitä suuremmaksi kasvaa sisäisen yksinkertaisuuden tarve, Himanen katsoo. Tämän perusteella verkkoyhteiskunnassa PD ja fundamentalismi on Himasen mukaan tullut houkuttelevaksi. (Himanen 2001, 121).

Himanen siis kuvaa Yhdysvalloissa suosittujen PD-oppaiden kautta verkkoyhteiskunnan arvoja. Vaikka Himanen katsoo, että PD-oppaiden ihmiskäsitys ohjelmoitavasta yksiköstä on ongelmallinen, hän ei tarjoa omassa tekstissään subjektin rakentumiseen liittyvää teoreettista viitekehitystä työntekijyyden lisäksi. (Himanen 2001, 128-129.) Nämä pohdinnat muistuttavat 60- ja 70-luvuilla populaarin kybernetiikan oppaita, itsen ohjelmoinnin tekniikoita ”tasapainon säilyttämiseksi” ja arjen tehokkuuden saavuttamiseksi.

Mistä ohjelmoijien ohella Himanen löytää hakkereita? Hän kuvaa mm. belgradilaisen radioaseman B-92:n toiminnan jatkumista netin ja verkoston avulla hakkerietiikan ilmentymänä. Samoin NetDay, melko tavanomainen nettiin liittyvä tapahtumapäivä useassa maassa, ilmentää Himasen mukaan hakkerietiikan arvoja. Koska olen itse ottanut osaa Save B92-tapahtumiin tuntien sen kantavia voimia ja NetDay –projektiin Helsingin päässä, tiedän että hakkeriutta pidetään vanhentuneena ja hollywodisoituneena käsitteenä, joka ei kuvasta osallistujien minäkuvaa. Poikkeuksiakin toki voi olla, Himanen ainakin on yksi heistä. Nämä osiot, etenkin kosovolaisen lapsen amerikkalaiseen kouluun lähettämien viestien siteeraaminen osana hakkerietiikan projektia saivat minut eettisesti tuohtuneeksi.

Pitkäjänteisen, poliittisesti ja kulttuurisesti motivoituneen kansalais- tai ammattilaistoiminnan redusoiminen ohjelmoinnin parista nousevan hakkeriuden ja kristinuskon retoriikkaa sekoittavaan diskurssiin ja amerikkalaiseen yhteiskuntaan peilaten on kyseenalainen haltuunotto, jota on pakko vastustaa

1 2 3 4 5