|
Minne menit, kyberavaruus? |
|
|
|
1 |
||
|
2 |
Kulutettavia toiseuksia |
|
|
3 |
||
|
|
||
|
|
||
Yhteiskuntatieteellisten, julkisuutta, yhteisöllisyyttä ja demokratiaa koskevien kysymyksenasettelujen rinnalla konferenssissa tutkittiin representaatiota ja estetiikkaa, jotka ovat yleensä surullisen aliedustettuja nettitutkimuksen valtavirrassa. Tai näin ainakin oli niissä sessioissa, jotka ohjelmavihkosesta ruksin ja joihin suunnistin: konferenssin tarjotessa ohjelmaa lähes neljän päivän ajan aamukahdeksasta iltakuuteen neljän päällekkäisen työryhmäsession ja yhteensä parin sadan esitelmän voimalla oli osallistujan osattava shopata määrätietoisesti itseään kiinnostava aines. Omalla kohdallani tämä oli Internetin kulttuurinen tutkimus, jonka painotukset vaihtelivat retoriikan tutkimuksesta netin seksuaalisiin käytänteisiin, metaforien tutkimuksesta ja kaupallisuuden diskursseista sukupuoleen ja etnisyyteen.
Valikoivan kuluttajan linjaani noudattaen suunnistin erityisesti Lisa Nakamuran pääluennolle "The Work of Race in the Age of Digital Reproduction". Nakamura, joka on osatoimittanut ensimmäisen nettiin, entisyyteen ja rotuun keskittyvän kirjan Race in Cyberspace (Routledge 2000) on juuri julkaisemassa samoista teemoista niinikään ensimmäistä monografiaa, Cybertypes: Race, Ethnicity, and Identity on the Internet (Routledge 2002). Nakamuran edustamassa tutkimuksessa loputtomasti toistettu, kasvottoman kommunikaation tuottamaa vapautta julistava kasku, "netissä kukaan ei tiedä oletko koira", menettää pointtinsa jokseenkin täysin. Leikkisän vaihtoehtotodellisuuden sijaan netti valottuu diskursiivisena puhetapojen ja käytänteiden tilana, jossa käyttäjille tuotetaan hyvinkin jäykkiä ja stereotyyppisiä sukupuolitettuja ja rodullistettuja identiteettiasemia. Myös Internetissä on siis koiria ja isäntiä.
Nakamura on tutkinut sukupuolta ja rotua koskevien stereotypioiden uusintamista netin keskusteluryhmissä "identiteettisurffailuna", jossa käyttäjät kehittävät itselleen erilaisia roolihahmoja. Tämän kehittämisen ja keksimisen vapaus on kuitenkin kyseenalaista "geishojen" merkitessä japanilaisia naisia ja "gangstojen" afrikkalaisamerikkalaisia miehiä. Hahmojen keksimisessä aktivoidaan sukupuolta, kansallisuutta, seksuaalisuutta ja etnisyyttä koskevia stereotypioita, kuten myös muiden tuottamien esitysten tulkinnassa. Näissä "virtuaali-identiteeteissä" ei siis ole välttämättä paljoakaan uutta tai tuoretta.
Konferenssialustuksessaan Nakamura keskittyi erityisesti uuden teknologian mainoksiin sekä niissä käytettyihin, oletettavasti teknologian ja kommunikaation globaaliutta merkitseviin etnisiin ryhmiin, tapoihin joilla rotua ja etnisyyttä on hyödykkeellistetty. Tässä prosessissa valkoinen yhdysvaltalaisuus ilmenee normina, jota rikotaan harvoin esittämällä maan muita etnisiä ryhmiä. Sen sijaan "värikkäät toiset" löydetään eri maista ja mantereilta. Esityksessään Nakamura keskittyi lapsia kuvaaviin televisiomainoksiin, joissa eri kansallisuuksia ja etnisyyksiä edustaneet lapset merkitsivät alkuperää ja eroa vakuuttaen vastaanottajalle, että myös netin aikakaudella ihmiset tulevat olemaan erilaisia, asumaan eri puolilla maailmaa ja pukeutumaan eri tavalla - mutta kaikki tulevat puhumaan englantia.
Internetin mainoskuvastot on kyllästetty globaalin kommunikaation vaivattomuutta havainnollistavilla toiseuksien kuvilla, jotka Nakamura liittää etnisten ryhmien ja koneiden välisiin analogioihin, ovathan sekä siirtomaiden väestö, orjatyövoima että halvan työvoiman maiden ihmiset instrumentteja, joiden avulla lännen teknis-taloudellista ylivoimaa on rakennettu ja uusinnettu. Naiset ja lapset auttavat myymään teknologiaa mutta myös rakentamaan sitä - sekä tarvittaessa toimivat koneen paikalla.
