|
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Huudahduksista flirttiin – esimerkkeinä Subchat ja 4deitti Kuvioista näkyy selvästi, että Subtv:ssä valvojan kanssa käytävä keskustelu on hallitsevassa asemassa. Chat-yhteisön keskeisiksi koossapitäviksi voimiksi nousseet valvojat (moderaattorit) ja "hostit" (juontajat) ovatkin olleet Subtv:n chateissa merkittävissä rooleissa alusta saakka. Chatit synnyttävät uusia "julkkiksia" radio- ja tv-juontajien rinnalle. Valvojien tehtävänä on tarkistaa kaikki sisään tulevat viestit ja karsia joukosta kaikki yhteystiedot, asiattomuudet ja ne keskustelunavaukset, joissa on sensuroitavaksi määriteltyjä sanomia. Perjantai- ja lauantai-iltaisin on myös juonnettuja chatteja, joiden "hostit" vaihtelevat tilanteen mukaan. 4deitissä seuranhakuviestit ja keskusteluun osallistumiset muodostavat yhtä suuren osan kokonaisviestinnän määrästä. Huomattavaa on, että ainakaan tarkastelujaksolla suoraan seuranhakuun tähtäävät viestit eivät chat-ohjelman nimestä huolimatta dominoineet viestiliikennettä. Tavallinen chattailu, keskustelu, muodosti Nelosen 4deitissäkin suurimman osan viesteilystä. Kyse saattaa tosin olla seuranhakuisesta small talkista tai "esileikistä". Miksi ihmiset haluavat vapaaehtoisesti osallistua tv-chatteihin ja maksaa viesteistään suhteellisen korkeaa hintaa? Mielestämme vastausta tähän kysymykseen voisi etsiä jo hyväksytystä julkisesta areenasta (tv-ruudusta), joka toimii tässä tapauksessa yhteisöllisyyden laukaisualustana ja ilmentäjänä. Tv-chatit osaltaan kanavoivat tehokkaasti ihmisissä olevaa yhteisöllisyyden kaipuuta – ne pystyvät lievittämään nykyihmisen (etenkin nuorten) irrallisuuden tunnetta ja identiteetin rikkonaisuutta. Chatit tuovat yhteen ja samaan ympäristöön tiettyjen sääntöjen puitteissa toimivia viesteilijöitä. Jokaisella viestillä (siis itseasiassa viesteilijällä!) on mahdollisuus tulla hyväksytyksi – no questions asked. Voit olla ruma epäonnistuja tai traumojen lamaannuttama, mutta jos viestisi tavoittaa toiset ihmiset, olet mukana yhteisössä. Chatit ovat täynnä surullisia tarinoita ja negatiivisten tunteiden purkua; tarjolla on yhteisten kokemusten läpikäymistä ja lohdutusta (ks. Kasesniemi & Rautiainen 2001, 152-154). Samalla viesteilyalusta toimii hyväksyttävän kapitalistisen logiikan mukaisesti: jos hyväksyt säännöt, pääset mukaan, viesti vain 84 senttiä! Merkittäväksi tässä mielessä tulee Howard Rheingoldin (1993) huomio, että länsimaisessa elämänpiirissämme on jatkuvasti entistä vähemmän informaaleja julkisia tiloja. Tunteiden näyttämisestä julkisilla paikoilla on tullut tabu, erityisesti jos tunteiden kohde ei ole välittömästi havaittavissa. Kaupunkitilan rationaliteettia ja järjestyneisyyttä pidetään niin suuressa arvossa, että myös virallinen valta tukee sitä monin tavoin: valvontakameroilla, järjestysmiehillä ja poliisien valtuuksien lisäämisellä. Tämä kehitys on varmasti osaltaan ollut vaikuttamassa siihen, että elektronisesta ja digitaalisesta mediasta on tullut keskeisesti tunteita ja tunne-energiaa kanavoiva väline. Erityisen tehokas tässä suhteessa näyttää olevan televisio, joka varsinaisena populaarina mediana tavoittaa "kaikki" ihmiset ja "kaikki" tunteet. Jos yksittäiselle ihmiselle annetaan mahdollisuus päästä televisioon kertomaan itsestään, niin sieltähän niitä tarinoita alkaa virrata. Ja yleisö sympatisoi. |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||