|
Erityisyyttä, edistysuskoa ja amnesiaa |
|
|
|
1 |
||
|
2 |
In-ter-net + tut-ki-mus |
|
|
3 |
||
|
4 |
||
|
5 |
||
|
6 |
||
|
7 |
||
|
8 |
||
|
* |
||
|
|
||
|
|
||
Internet-tutkimus voidaan ymmärtää (vähintään) kahdella eri tavalla: ”internet-tutkimuksena” (Internet studies), joka vertautuu televisio- tai elokuvatutkimuksen tapaisiin vakiintuneisiin (median kautta määrittyviin) tutkimuskenttiin, tai ”internetin tutkimisena” (Internet research), joka voidaan ymmärtää yleisterminä internetiä eri tutkimusperinteissä tarkastelevalle ja hyödyntävälle tutkimukselle. Ensimmäinen termi viittaa tutkimusalan luomiseen, jälkimmäinen erilaisten tutkimustyökalujen luomiseen poikkitieteellisessä viitekehyksessä. Määrittelyjen välisestä erosta huolimatta niillä on kuitenkin tapana liudentua (ks. Jones 2002).
Internet-tutkimuksen käsitteessä voidaan nähdä lähtökohtainen ongelma, sillä se määrittää tutkimuskenttää yhden välineen mukaan ja varassa, vaikkei tämä väline ole tutkimuskohteena erityisen selvä tai selkeä. Internet viittaa niin tiedonhallintaan, koodaukseen, puhelinteknologiaan kuin populaarikulttuuriinkin, ja tutkijat ymmärtävät sen perustavanlaatuisen erilaisilla tavoilla: yksille se edustaa vaihtoehtoisen olemistavan mahdollistavaa kyberavaruutta ja yhteisöllisyyttä (Turkle 1997; Stone 1996), toisille retorista, kommunikaation, julkaisutoiminnan ja määrittelyjen tuottamaa tilaa (Nakamura 2002), mediateknologiaa (Winston 1998; Abbate 1999) tai käyttökulttuureissa hahmottuvaa välinettä (Miller & Slater 2000).
Tutkijoita jakaa myös suhtautuminen www:iin. 1980-luvun tekstipohjaisia tietoverkkoja tutkineet näkevät usein webin internetin kaupallistumisena ja sen demokraattisen potentiaalin menetyksenä, kun taas webin tutkijat hahmottavat internetiä pikemminkin sen nykyisten ilmenemismuotojen, tuotanto- ja käyttökulttuurien kautta. Tekstipohjaisen ja graafisen internetin vastakkainasettelu on arvoladattu: vastakkain ovat avoimen ja kumouksellisen median lupaukset ja monimuotoisuudessaan hahmoton, kaupallisten ja poliittisten halujen leimaama väline (vrt. Winston 1998, 333-335). Onkin selvää, että tutkimusten tuottamat mediaymmärrykset poikkeavat melko lailla toisistaan, vaikkei niiden lähtökohtia aina tehdäkään näkyviksi.
Mikäli internet-tutkimus ymmärretään suppeasti, rajautuvat laajemmat mediakulttuuriset viitekehykset ja ilmiöiden rinnakkaisuudet sen kentästä. Tällaisiin ”rajatapauksiin” lukeutuvat muun muassa mediakonvergenssi (esim. television ja internetin funktioita yhdistelevän digitelevision kohdalla), pelikulttuurit ja mobiiliteknologia. Vaikka nämä liittyvät elimellisesti internetin tutkimukseen, eivät ne välttämättä mahdu internet-tutkimuksen määritelmään. Toisin sanoen on olemassa vaara, että internet-tutkimuksen kirjaimellinen määrittely johtaa mediaerityisyyteen tilanteessa, jossa internet ei ole erityisen selkeä ”oma mediansa”.
Tieteenalamäärittelyillä on ollut tapana seurata medioiden välisiä erontekoja (kuten elokuva-, televisio- tai kirjallisuudentutkimus) ja, kuten Mikko Lehtonen (1999) toteaa, vastaavaa erottelua sovelletaan myös digitaalisen median tutkimuksessa. Ongelmana onkin, etteivät mediasta toiseen kierrättävät, monessa mediassa vaikuttavat ja laajemmat mediakulttuurin ilmiöt mahdu tällaisiin tutkimusalamääritelmiin. Jos multimodaalisuus nähdään Lehtosen tavoin mediakentän yleismääritteenä, näyttäytyy ”puhtaan” välinespesifi lukutapa ja tutkimusalamäärittely melkoisen mahdottomana.
Jäykän mediaspesifin määrittelyn vaarana on yksisilmäisyys ja (sen tuottama) perspektiiviharha, jossa mediakulttuurin kenttä jakautuu ilmeisen loputtomiin eri lokeroihin. Vaikka tällainen median laatikkoleikkimalli saattaa olla taktisesti hyödyllinen eri tutkimusperinteiden aseman puolustamisessa ja kehittämisessä, se johtaa laajasti sovellettuna keinotekoisen palikkatestimäisiin asetelmiin, joissa tutkimuskohteet eivät voi ylittää kehysten rajoja. On kyseenalaista, millaista mediatutkimuksellista tietoa tällaisista lähtökohdista voidaan tuottaa.
