|
Erityisyyttä, edistysuskoa ja amnesiaa |
|
|
|
1 |
||
|
2 |
||
|
3 |
Internet-tutkijoita, onko heitä? |
|
|
4 |
||
|
5 |
||
|
6 |
||
|
7 |
||
|
8 |
||
|
* |
||
|
|
||
|
|
||
Kansainvälinen internetin tutkijoiden yhdistys, Association of Internet Researchers (AoIR), perustettiin vuonna 1999. Se järjestää vuosittaista konferenssia ja ylläpitää sähköpostilistaa ja verkkosivustoa. Lisäksi yhdistys on tuottanut internet-tutkimukselle eettistä ohjeistoa ja edesauttanut kokoavien julkaisujen syntymistä – ja siten ylläpitänyt periaatettaan internet-tutkimuksen edistämisestä ja monitieteisen dialogin synnyttämisestä. Seuran järjestämiin konferensseihin osallistuu muutama sata tutkijaa vuosittain. Internetiä tutkiviksi tai internet-tutkijoiksi itsensä tunnistavia näyttäisi siis olevan olemassa, etenkin Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa.
Internet-tutkimukseen identifioituu kuitenkin lähinnä vain tiettyjen tieteenalojen edustajia, etenkin viestinnän, sosiologian, psykologian, antropologian, politiikantutkimuksen ja kirjallisuustieteen taustoista. Näenkin yhtenä tutkimusalamäärittelyyn liittyvänä ongelmana sen, että internet-tutkijat ovat kiinnostuneet melko rajatuista tapausesimerkeistä ja kysymyksistä, joihin lukeutuvat mm. virtuaaliyhteisöt, verkkoviestinnän kieli ja merkistö, identiteetti ja itsen esittäminen, e-demokratia, kansalaisvaikuttaminen ja tietoyhteiskunta, verkko-oppiminen, hyperteksti ja verkkotaide, aktivismi ja internetin käyttöä säätelevät sosiaaliset tekijät. Vaikka tutkimus on usein moni/poikkitieteistä yhdistäessään yhteiskuntatieteitä ja humanistista tutkimusta, tutkimuksellisia rajoja venytetään harvemmin teknis-taloudellisen kehitys- ja tutkimustyön suuntaan.
Internet-tutkimus -käsitteen loppupuoli viittaa ennemminkin tutkimuksen kuin tieteen viitekehykseen (”studies” vs. ”science”) ja siten yhteiskunta- ja humanistisista tieteistä ponnistavaan kulttuurintutkimukseen. Näistä kahdesta yhteiskuntatieteet ovat tosin huomattavasti keskeisempi internet-tutkimuksen viitekehys, kuten perehtyminen internet-tutkimuksen metodologiaan paljastaa (Jones, toim. 1999; Wakeford 2000). Metodisina työkaluina ovat ensisijaisesti haastattelu ja osallistuva havainnointi, kun taas tekstikeskeisemmät ja käsiteanalyyttiset otteet ovat harvinaisempia. Paikoin vaikuttaa jopa siltä, että internet-tutkimukseksi ymmärretään lähinnä etnografinen tutkimus, jossa pohditaan verkossa tapahtuvan kommunikaation muotoja, mahdollisuuksia ja yhteisöllisyyden kokemuksia.
Kuten jo tämä lyhyt pohdinta osoittaa, tutkimusalamäärittely on lähtökohtaisesti vaikeaa. Yläkäsite ”mediatutkimus” tapaa olla laajuudessaan epämääräinen ja internet-tutkimus samanaikaisesti epämääräinen ja ahdas. Tutkimusalan muodostaminen – samoin kuin itsensä sijoittaminen tutkimuskenttään – edellyttää kuitenkin määrittelyä, teorian ja metodologian pohdintaa, tutkimuslähtökohtien, alan historian, tämänhetkisten kysymysten ja tulevaisuuden haasteiden kartoittamista. Vaikka määritelmien läpikäyminen saattaakin tuntua saivartelulta, on niiden puiminen tutkimuksen itseymmärryksen kannalta välttämätöntä.
Käytän itse internet-tutkimuksen käsitettä ”research”-sanan merkityksessä, internetin tutkimisena mediakulttuurisena ilmiönä. Käsite on minulle taktinen työkalu, jolla edesauttaa monitieteistä internetiin liittyvää kulttuurintutkimusta palauttamatta sitä mediatutkimuksen kenttää kansainvälisestikin hallitseviin (joukko)viestinnän (mass communication / communication studies) tai elokuvatutkimuksen viitekehyksiin. Tässä mielessä internet-tutkimus ei siis tarkoita samaa kuin verkkoviestintä, eikä se palaudu täysin myöskään ”audiovisioiden” tutkimukseen (vrt. Zielinski 1999). Taktinen nimike voi kuitenkin muodostua myös tutkimuksen rasitteeksi, mikäli sitä käytetään mediaerityisyyden rakentamiseen ja tutkimuskohteiden jäykkään rajaamiseen – toisin sanoen, tutkimuksen nurkkaan maalaamiseen.
