|
Erityisyyttä, edistysuskoa ja amnesiaa |
|
|
|
1 |
||
|
2 |
||
|
3 |
||
|
4 |
Uusi media, digitaalinen kulttuuri, kyberkulttuuri |
|
|
5 |
||
|
6 |
||
|
7 |
||
|
8 |
||
|
* |
||
|
|
||
|
|
||
Internet-tutkimukselle on toki olemassa vaihtoehtoisia, tutkimuskenttää avarammin hahmottavia termejä, kuten digitaalisen median/kulttuurin tutkimus, uuden median tutkimus tai kyberkulttuurin tutkimus. Uuden median tai digitaalisuuden käyttö tutkimusalan määritelminä on yleistä, ja se mahdollistaakin internetin tarkastelun mediakulttuuristen muutosten osana, johon kuuluvat niin digitelevisio, pelikulttuuri, mobiiliviestintä kuin tietokoneanimaatiokin. Molemmat termit ovat käytössä kotimaisissa alan oppikirjoissa (Tarkka, Mäkelä & Hintikka, toim. 1995; Järvinen & Mäyrä, toim. 1999).
Uusi media ja digitaalinen kulttuuri ovat yläkäsitteitä, joiden varassa puhutaan laajasta joukosta teknisiä sovelluksia, laitteita ja niiden käyttötapoja. Uuden median käsite tulee ymmärrettäväksi suhteessa vastakohtaansa eli ns. vanhaan mediaan, vastaavasti kuin digitaalinen kulttuuri näyttää viittaavan analogiseen kulttuuriin. Yleisesti ottaen vanha tai analoginen media merkitsee printtimediaa, elokuvaa, televisiota ja radiota, joskin digitelevisio, elokuvaeditoinnin digitalisoituminen ja nettiradiot vaikeuttavat lähtökohtaisesti tällaista erontekoa. Vastakkainasettelulle pohjaavat luokittelut menettävät tehoaan myös tarkasteltaessa medioiden käyttöjä sekä tapoja, joilla ”uusi media” tulee ymmärretyksi suhteessa aiempiin ja rinnakkaisiin mediateknologioihin ja sovelluksiin. Kari A. Hintikan (1995, 2) mukaan oikeastaan ”vain tietoverkko sekä sille rakentuva kyberavaruus edustavat ’uutta mediaa’”. Mikä tämä kyberavaruus sitten on?
Kyberavaruus ymmärretään usein internetin synonyymiksi: tämä William Gibsonin fiktiosta juonnettu käsite viittaa sähköiseen ulottuvuuteen, jonne käyttäjä imeytyy. Kyberavaruus on julistettu omalakiseksi, ajasta ja paikasta riippumattomaksi viestintäulottuvuudeksi ja vaihtoehtotodellisuudeksi (Barlow 1996), mikä on johtanut sokeuteen internetin käyttöjen paikantuneisuudelle, tilanteellisuudelle ja ehdoille. Kyberavaruus on futuristinen ja spekulatiivinen rakennelma ja ajatuskuva (vrt. Mäkelä 2000), internet taas historiallinen sovellus, ja näiden kahden yhdistämisessä tulisi olla varovainen.
Kyberavaruuden, samoin kuin kyberkulttuurinkin käsite on juonnettu kybernetiikasta eli viestintää ja automaattista hallintaa sekä koneissa että orgaanisissa järjestelmissä (systeemeissä) tutkivasta tieteestä (Wiener 1999, 11-12; ks. Paasonen 2002). Perusjäsennyksenä kyber-etuliite viittaa tietokonevälitteisyyteen, tietoverkkojen ja tietokoneistuneen kulttuurin tutkimukseen (ks. Bell & Kennedy, toim. 2000). Kyberkulttuurin käsite on vakiintunut erityisesti Yhdysvalloissa uuden median tutkimuksen yläkäsitteeksi.
Kyberkulttuurin käsitettä ajava tutkija David Silver (2000) kuvaa tutkimusalan kehitystä kolmivaiheisella mallilla, joka kulkee 1) populaarista kyberkulttuurista 2) kyberkulttuurintutkimukseen ja 3) kriittiseen kyberkulttuurintutkimukseen. Ensimmäistä vaihetta leimaa journalistinen tyyli ja julkaisufoorumi, kuvaileva ote sekä uuteen mediaan liittyvien utooppisten ja dystooppisten näkymien vuorottelu. Toista astetta tai sukupolvea taas edustavat 1990-luvun puolen välin virtuaaliyhteisötutkimukset, jotka ovat muodostaneet pohjan paljolle internet-tutkimukselle (vrt. Kolko, Nakamura & Rodman 2000, 5). Kriittinen kyberkulttuurintutkimus taas kuvastaa tämänhetkistä, kulttuurintutkimukseen nojaavaa, itserefleksiivistä sukupuolen, rodun, luokan ja seksuaalisuuden kaltaisia eron merkkejä painottavaa tutkimusta. Siinä kysymyksenasettelu on laajentunut kattamaan verkkoviestinnän, digitaalisuuden diskurssit, internetiin pääsyn ja siitä kieltäytymisen sekä käyttöliittymäsuunnittelun kysymykset.
Silverin esittämä malli auttaa epäilemättä hahmottamaan internet-tutkimuksessa yleisesti tapahtuneita kehityksiä, painopisteen muutoksia ja kysymyksenasettelun laajentumista. Mutta, kuten Silver itsekin toteaa, malli on yksinkertaistava ja peittää näkyvistä sen, miten innostuneet manifestit, internetin kumouksellisuuden lupaukset, käsiteanalyyttisyys tai valtaa koskevat pohdinnat ovat olleet samanaikaisesti olemassa, mutta saaneet eri tavalla tilaa ja huomiota. Toisin sanoen internet-tutkimuksen laajempi viitekehys – kuten suhteet journalismiin, aikalaisfiktioihin, asiantuntijalausuntoihin, talouden ja teknologian kehitystä koskeviin visioihin – katoaa helposti näkyvistä.
