|
Erityisyyttä, edistysuskoa ja amnesiaa |
|
|
|
1 |
||
|
2 |
||
|
3 |
||
|
4 |
||
|
5 |
||
|
6 |
||
|
7 |
||
|
8 |
Käsitteet ja sijoittumisen merkitys |
|
|
* |
||
|
|
||
|
|
||
Itsen sijoittaminen tutkimukselliseen viitekehykseen on tutkimuksen ymmärrettävyyden kannalta välttämätöntä, mutta harvoin täysin ongelmatonta. Internet-tutkimus on yleiskäsitteenä epätarkka, mutta helposti tunnistettava ja verrattain selkeä. Taktisena yläkäsitteenä se saattaa olla jopa tyydyttävä, mikäli sitä ei käytetä teorialtaan ja metodologialtaan yhtenäistetyn ja välinespesifin tutkimusalan rajaamiseen.
Ymmärrän internetin erilaisten sovellusten, käyttöjen, kuvausten ja puhetapojen epävakaana, jatkuvasti tekeillä olevana koosteena ja taktisena työkaluna. Ja samoin kuin Daniel Miller ja Don Slater (2000, 1-3), näen internet-tutkimuksen mielekkäänä terminä tapaustutkimuksille, joissa median saamia merkityksiä ja hahmoa tarkastellaan selvästi rajatussa kontekstissa ”median olemuksen” tai kyberavaruuden mahdollisuuksien luotaamisen sijaan.
Internet-tutkimus toimii tutkimusalamäärittelynä ja samastumiskohteena ainoastaan poikkitieteellisenä liittoumana. Kuten Steve Jones (2002) toteaa, poikkitieteellisyys on internet-tutkimuksen intellektuaalinen edellytys, mutta samalla haaste alan tutkimuksen resurssien vakiinnuttamiselle perinteisten laitosten ja oppialojen välimaastossa. Selvältä näyttää lähinnä vain se, että internetin eri muotojen ja sosiokulttuuristen seurausten ymmärtäminen muodostaa yhä keskeisemmän haasteen niin mediatutkimuksen tutkimukselle kuin opetuksellekin. Viime kädessä ei siis ole niinkään keskeistä, ”kenen joukossa seisoo” (internet-tutkimuksessa, mediatutkimuksessa, uusmediatutkimuksessa, digitaalisen kulttuurin tutkimuksessa, viestinnän tutkimuksessa tai kulttuurintutkimuksessa), vaan millaiseen dialogiin itse kukin on valmis asettautumaan.
