Katsaukset / Tapahtumat
   

Dolly-lampaasta tuoksun logiikkaan - feminismi ja mediat kohtasivat Turussa

 

1

Yhteyksiä ja eroja etsimässä

2

Guru yllätti

3

Aistikokemuksia ja teknologisia kohtaamisia

4

Ongelmia oli, mutta niihin ei kaaduttu

Kirjoittaja

Tulosta

Ongelmia oli, mutta niihin ei kaaduttu

Vaikka puhujia oli affective encountersissa monta, jäi monta myös tulematta. Konferenssin ajankohtaa suunniteltaessa ei kukaan tietenkään osannut ennustaa, että maailmanpolitiikka järkkyisi samalla viikolla, ja tapahtuman ylle laskeutui väistämättä World Trade Centerin kaksoistornien varjo. Useat konferenssitulokkaat juuttuivat lentokentille Yhdysvaltoihin, heidän joukossaan esimerkiksi Anne Friedberg, elokuvan ja visuaalisuuden apulaisprofessori Kaliforniasta, Irvinen yliopistosta. Audiovisuaalisten kokemusten vaikuttavuus ja uusien teknologioiden mahdollistama välittömyys nousivat kouriintuntuviksi, kun Suomessakin seurattiin uutisia hypnoottisesti ja surtiin terrori-iskussa kuolleita ihmisiä. Analyysiä ei konferenssissa juurikaan tehty, tapahtumat olivat vielä liian lähellä.

Toinen paljon pienempi konferenssia koskettanut huolenaihe oli se, että ajan rajallisuuden vuoksi workshop-työryhmiä oli valtava määrä päällekkäin. Valintojen tekeminen tehtiin vaikeaksi, vaikka kahden tai kolmen alustajan kokoonpanot olikin onnistuttu saamaan keskenään mukavan harmonisiksi. Monelle tuotti varmasti vaikeuksia päättää, mennäkö kuulemaan feminismistä taiwanilaisessa mainonnassa, suomalaisista tv-ohjelmien faneista vai sotaelokuvien tuottamista ruumiintunnoista. Tämä ongelma ratkaistiin kuitenkin siten, että kaikilta konferenssin työryhmäalustajilta on pyydetty alustus lähetettäväksi artikkelimuodossa. Artikkelit pyritään julkaisemaan konferenssin Internet-sivuilla jouluun mennessä.

Kolmen päivän istuminen ja tiukka keskittyminen vaativat osallistujilta paljon, jos toki paljon antoivatkin. Vastapainoa painavalle asialle järjestettiin, ja osallistujat tuntuivat viihtyvän. Torstaina konferenssin yli satapäinen, selkeästi naisvaltainen osallistujalauma sulloutui illalla Turun kaupungintalon alakertaan coctailtilaisuuteen. Tervetuliaispuheessa Turun kaupungin (mies-)edustaja sai aikaan tietävää naurunhörinää tunnustaessaan, ettei tiedä juurikaan mitään feministisestä mediatutkimuksesta, paitsi että siinä tutkitaan naisia medioissa. Vaikka puhuja oli ilahduttavan suorasukainen ja osaltaan oikeassa, tuntui hänen määritelmänsä osallistujien näkökulmasta hiukan hullunkuriselta yksipuolisuudessaan. Konferenssin kohtaamisista tärkeälle sijalle nousivatkin ilman muuta myös seminaarisalien ulkopuolinen maailma. Nauru räjähti moneen kertaan Old Millin kaikuvilla käytävillä. Lauantai-iltana päätösjuhlat päättyivät vasta pikkutunneilla Turun yössä. Vastoin yleisiä käsityksiä feministit osaavat pitää myös hauskaa.

Linkit

http://www.utu.fi/hum/mediatutkimus/affective - Affective encounters-konferenssi

http://www.cddc.vt.edu/feminism/lauretis.html - Teresa de Lauretis

http://www.carleton.ca/artandculture/marks.html - Laura Marks

1 2 3 4