Meeting of Minds -seminaarin iltatilaisuudessa jazz vertautui verkkoyhteisöihin. Seminaarin organisoinut Jyri Engeström kertoo, että keskustelu on jatkunut Aulassa myös jälkikäteen, ja erityisesti mielenkiintoa ovat herättäneet seminaarissa esittäytyneet japanilainen vaihtoehtoliike ja ruotsalainen taiteilijaverkosto.
Meeting of Minds -seminaarin organisoijana toimineen Jyri Engeströmin mukaan myös jammailusta löytyi hyvä vertailukohta verkkoyhteisöjen toiminnalle. Iltatilaisuudesta, johon en päässyt mukaan, Engeström kertoo: "Jazz-mies Otto Donner tarinoi siitä, miten koko jazz-kulttuuri rakentuu itseorganisoituvalle jammailulle. Donnerin jälkeen Katastro.fin Lassi Tasajärvi viihdytti vielä yötuimaan esittelemällä nykypäivän teollisia hakkereita edeltänyttä demontekijöiden verkostoa, joka ennen internet-aikaa piti yhteyttä postittelemalla tuhansittain diskettejä."
"Jammailun mekanismit näyttäisivätkin pätevän jazzista ja demonrakentamisesta mielenosoituksiin ja Linuxin suunnitteluun. Mutta jolleivät ne kytkeydy ympäröivään yhteiskuntaan, ne voidaan ilmeisesti valjastaa palvelemaan myös vaikkapa terroristien tarkoituksia. Siinä onkin aito eettinen haaste hakkerietiikalle", Engeström sanoo.
Keskustelu esiin nousseista teemoista on Engeströmin mukaan jatkunut Aulassa myös seminaarin jälkeen. Puhutuimpia tapauksia ovat olleet japanilainen vaihtoehtoliike ja ruotsalainen taiteilijaverkosto.
Professori Katsuhiro Yamazumi Japanin yhteiskuntarakenteita muuttamaan pyrkivästä New Associationist Movementista esitteli seminaarissa hanketta, jonka tarkoituksena on rakentaa uudentyyppiselle community of interest-konseptille rakentuva vaihtoehtokoulu Osakaan. Liikkeen toisena kärkihankkeena on perinteiselle rahalle vaihtoehtoisen paikallisvaluutan käyttöönotto, jota aluksi on kokeiltu Tokion Shibuyan kaupunginosassa. Rahaliikennettä varten yhdistys on kehittänyt kanadalaisen Local Exchange Trading System (LETS)-pohjaisen järjestelmän verkkoon.
Maailmantalouden marginaalista vaikuttajiksi
Tukholmalainen Andreas Nordwall esitteli toista rahaliikennettä luovasti hyödyntävää verkkoyhteisöä, Ruotsista lähtöisin olevaa Underfund-taiteilijaverkostoa. Kuukausittaista jäsenmaksuista muodostuva summa jaetaan kuun lopussa automaattisesti jäsenten omille projekteille siinä suhteessa, miten suosittuja ne ovat olleet yhteisön jäsenten keskuudessa. Sivusto on auki vain kutsutuille jäsenille, joita tällä hetkellä on satakunta eri maista.
Kansalaisjärjestöt ja muut verkostot, joita on totuttu pitämään maailmantalouden marginaalissa, ovat tietyissä tapauksissa ryhtyneet internetin avulla muuttamaan rahaliikenteen toimintalogiikkaa, sanoo Jyri Engeström. Vaikka kyse onkin pienimuotoisista kokeiluista, ne ovat kiinnostavia, sillä jammailuun (joksi Engeström kutsuu hakkeritoimintaa) liittyvä palkitsemismuoto - vertaisryhmän kontrolli eli peer review - sopii huonosti yhteen perinteisten taloudellisten palkitsemismallien kanssa. Vaihtoehtoisten maksuvälineiden ja palkitsemislogiikoiden kehittäminen saattaa kukaties vaikuttaa syvästikin verkkoaktivismin luonteeseen tulevaisuudessa, Engeström aprikoi.