|
Arja Maunuksela Terroristi ja vegetaristi hakkereina Pekka Himasen määrittelemä hakkerietiikka tuntuu helposti kaiken hyvän edustajalta: sen mukaan työnteko on hauskaa ja luovien yksilöiden yhdessä innostuneesti tekemän työn tulokset hyviä. Mutta eikö oikeastaan voi sanoa, että myös terroristit toimivat juuri hakkerietiikan mukaisesti, Ilkka Tuomi kysyi Aulan Meeting of Minds -seminaarissa Helsingissä syyskuussa vain neljä päivää World Trade Centerin tornien romahduksen jälkeen. Amerikkalaisten puhujien peruutusten vuoksi Himanen ja Tuomi sekä Marko Ahtisaari nousivat seminaarin pääesiintyjiksi. Lisäksi kuultiin erilaisten verkkoyhteisöjen esittelyjä. "Hakkerietiikassa ei ole kysymys rikollisuudesta vaan innostuksesta. Hakkerietiikka on uudenalainen tapa ajatella toimintaa ja yhteistyötä. Se ei koske vain tietokonealaa, vaan toimii esimerkiksi taiteessa, parhaissa yhtiöissä ja vapaaehtoisjärjestöissä", Pekka Himanen esitteli teoriaansa. Hakkerietiikan mukaista toimintaa määrittää Himasen mukaan kolme asiaa:
Himasen mukaan hakkerietiikka on sovellettavissa mihin tahansa toimintaan. Sosiaalista hakkeriutta voi olla vaikka kasvissyönti: vegetaristihakkeri levittää uusia eettisiä arvoja ihmisille, jotka ovat tottuneet käyttämään lihaa. Omien resurssien käyttöä yhteisöllisesti voisi olla kasvisherkkujen reseptien kehittely avoimesti, siten että kaikki voivat testata niitä ja kehittää eteenpäin. Tyypillisempi esimerkki hakkerietiikan mukaisesta toiminnasta on kuitenkin Linux-käyttöjärjestelmän kehitys: "Avoimen mallin ydin on, että antaa luomuksensa toisille testattavaksi ja kehitettäväksi eteenpäin. Se on avoin kenen tahansa ideoille, ja sisältää myös kontrollirakenteen. Esimerkiksi Linux koostuu moduleista, jolloin voi tehdä vaihtoehtoja hajottamatta koko rakennetta." Avoin, mutta kontrollin sisältävä kehitysmalli on oikeastaan aivan sama, joka on kauan sitten todettu hyväksi tieteenteossa, kuten Himanen itsekin totesi.
Ilkka Tuomi kommentoi Himasen esitystä seuraavana päivänä summatessaan seminaarin antia. Hän muistutti, ettei internet sentään ole syntynyt pelkästään innostuneiden yksilöiden työn tuloksena, kuten Himanen esitti, vaan hallitusten, yliopistojen ja yritysten myötävaikutuksella. Tuomi löysi arvosteltavaa myös Linuxista. Hän kertoi yhteisön ratkaisseen konflikteja karkottamalla eri mieltä olevia. "Vapaa tietokoneohjelma ei ole yhteiskunnallinen asia, vaan elitistinen leikkikenttä. Se sisältää enemmän sellaisia asioita, joita on hauska koodata, kuin hyödyllisiä. Siitä ei ole saatavilla dokumentointia, joka helpottaisi esimerkiksi käyttöä kehitysmaissa." Koko hakkerietiikan käsitteessä on Tuomen mukaan teoreettisia ongelmia: "Hakkerietiikka ei sisällä työkaluja konfliktien käsittelyyn, ja eettiset ongelmat nousevat käytännössä esiin vasta silloin, kun ihmisillä on yhteensovittamattomia intressejä." "Hakkerietiikka on teoria motiiveista, ei etiikasta. Se ei kykene tekemään relevantteja erotteluja: terroristit voivat eettisesti hyökätä World Trade Centeriin, koska heitä motivoivat hakkerietiikan kolme pääperiaatetta: intohimo, luova suhtautuminen työhön ja oman ryhmän antama tunnustus", Tuomi vertasi.
Marko Ahtisaari jaotteli esitelmässään sosiaalisen toiminnan ulottuvuuksia muun muassa William J. Mitchellin kirjan E-topia pohjalta. Toiminta sijoittuu aina jollakin tavalla aikaan ja paikkaan: paikallisesta ja etäältä tapahtuvasta sekä saman- ja eriaikaisesta toiminnasta syntyy nelikenttä, jonka jokaisen kohdan toiminta voi vielä olla joko tasaisesti jatkuvaa tai joustavaa. Verkostomaisten yhteisöjen toimintaa pohdittiin eri näkökulmista myös workshopeissa. Niiden loppuyhteenvedoissa korostui itseorganisoituvan verkoston elävyys ja muuntuvuus: organisaation sijaan kannattaisikin ehkä puhua organisoitumista, ja tilan sijaan tilanteesta. Olin mukana Aleksi Aaltosen vetämässä Etiikka-workshopissa, jossa tultiin siihen tulokseen, että valta ja samalla vastuu kertyvät luontevasti niille, jotka toimivat aktiivisimmin. Näin jokaisella on periaatteessa mahdollisuus lisätä vaikutusvaltaansa lisäämällä omaa osallistumistaan, mutta välineitä konfliktien ratkaisuun täytyisi kehittää. Kysyttiin myös, onko vaarana, että vastuu lopulta katoaa verkostoon.
Seminaarin esimerkkitapaukset havainnollistivat, että tietoverkot toimivat monella tavoin ihmisten toiminnan organisoimisen välineenä. Verkossa syntyy toisaalta virtuaaliyhteisöjä, jotka elävät omaa elämäänsä, ja toisaalta verkkoa voidaan käyttää kommunikaation välineenä myös silloin, kun pyritään saamaan aikaan jotakin fyysisessä maailmassa. Sampo Karjalainen Sulake Labsista esitteli Habbo Hotel -verkkopalvelun, kansainvälisen version hotellista joka Suomessa tunnetaan Kultakalana. Palveluun on rekisteröitynyt yli puoli miljoonaa hahmoa eri puolilta maailmaa. "Luulimme, että ihmiset vain tapaisivat tuttuja huoneissaan, mutta tulikin itseorganisoituvaa toimintaa", Karjalainen kertoi. Suosituksi huoneeksi oli noussut esimerkiksi kampaamo, jonka joku oli keksinyt perustaa, ja armeijan rekrytointikin löytyi. Jopa Halutko miljonääriksi -visailua pelattiin. Käyttäjät kehittivät myös omat järjestyspoliisinsa, joita palvelussa kutsutaan nimellä Hobbat. Toisen ääripään esimerkki oli Sampo Villasen esitys verkon käytöstä konkreettisessa poliittisessa toiminnassa, mielenosoituksen järjestämisessä Helsinkiin. Helsinki G 8 Volunteer Organzation for Fair Trade järjesti paljon huomiota saaneen mielenosoituksen, jonka valmistelun aikana verkossa kulkivat niin ilmoitus poliisille, lehdistötiedotteet, shown järjestely kuin suuren osallistujamäärän keräyskin.
Aulan Meeting of Minds -sivuilla yhteenvetoa seminaarista, mukana linkkejä esiteltyihin tapauksiin.
Meeting of Minds -seminaarin iltatilaisuudessa jazz vertautui verkkoyhteisöihin. Seminaarin organisoinut Jyri Engeström kertoo, että keskustelu on jatkunut Aulassa myös jälkikäteen, ja erityisesti mielenkiintoa ovat herättäneet seminaarissa esittäytyneet japanilainen vaihtoehtoliike ja ruotsalainen taiteilijaverkosto. Meeting of Minds -seminaarin organisoijana toimineen Jyri Engeströmin mukaan myös jammailusta löytyi hyvä vertailukohta verkkoyhteisöjen toiminnalle. Iltatilaisuudesta, johon en päässyt mukaan, Engeström kertoo: "Jazz-mies Otto Donner tarinoi siitä, miten koko jazz-kulttuuri rakentuu itseorganisoituvalle jammailulle. Donnerin jälkeen Katastro.fin Lassi Tasajärvi viihdytti vielä yötuimaan esittelemällä nykypäivän teollisia hakkereita edeltänyttä demontekijöiden verkostoa, joka ennen internet-aikaa piti yhteyttä postittelemalla tuhansittain diskettejä." "Jammailun mekanismit näyttäisivätkin pätevän jazzista ja demonrakentamisesta mielenosoituksiin ja Linuxin suunnitteluun. Mutta jolleivät ne kytkeydy ympäröivään yhteiskuntaan, ne voidaan ilmeisesti valjastaa palvelemaan myös vaikkapa terroristien tarkoituksia. Siinä onkin aito eettinen haaste hakkerietiikalle", Engeström sanoo. Keskustelu esiin nousseista teemoista on Engeströmin mukaan jatkunut Aulassa myös seminaarin jälkeen. Puhutuimpia tapauksia ovat olleet japanilainen vaihtoehtoliike ja ruotsalainen taiteilijaverkosto. Professori Katsuhiro Yamazumi Japanin yhteiskuntarakenteita muuttamaan pyrkivästä New Associationist Movementista esitteli seminaarissa hanketta, jonka tarkoituksena on rakentaa uudentyyppiselle ”community of interest”-konseptille rakentuva vaihtoehtokoulu Osakaan. Liikkeen toisena kärkihankkeena on perinteiselle rahalle vaihtoehtoisen paikallisvaluutan käyttöönotto, jota aluksi on kokeiltu Tokion Shibuyan kaupunginosassa. Rahaliikennettä varten yhdistys on kehittänyt kanadalaisen Local Exchange Trading System (LETS)-pohjaisen järjestelmän verkkoon.
Tukholmalainen Andreas Nordwall esitteli toista rahaliikennettä luovasti hyödyntävää verkkoyhteisöä, Ruotsista lähtöisin olevaa Underfund-taiteilijaverkostoa. Kuukausittaista jäsenmaksuista muodostuva summa jaetaan kuun lopussa automaattisesti jäsenten omille projekteille siinä suhteessa, miten suosittuja ne ovat olleet yhteisön jäsenten keskuudessa. Sivusto on auki vain kutsutuille jäsenille, joita tällä hetkellä on satakunta eri maista. ”Kansalaisjärjestöt ja muut verkostot, joita on totuttu pitämään maailmantalouden marginaalissa, ovat tietyissä tapauksissa ryhtyneet internetin avulla muuttamaan rahaliikenteen toimintalogiikkaa,” sanoo Jyri Engeström. ”Vaikka kyse onkin pienimuotoisista kokeiluista, ne ovat kiinnostavia, sillä jammailuun (joksi Engeström kutsuu hakkeritoimintaa) liittyvä palkitsemismuoto - vertaisryhmän kontrolli eli peer review - sopii huonosti yhteen perinteisten taloudellisten palkitsemismallien kanssa. Vaihtoehtoisten maksuvälineiden ja palkitsemislogiikoiden kehittäminen saattaa kukaties vaikuttaa syvästikin verkkoaktivismin luonteeseen tulevaisuudessa,” Engeström aprikoi. |