Elokuva, televisio ja pilvenpiirtäjä
1	"United we stand"
2	Pornografista tiirailua
*	Lähteet
	Kirjoittaja
	Tulosta

Pornografista tiirailua

Kaksoistorneihin törmäävien lentokoneiden kuvia on toistettu televisiossa satoja kertoja eri kuvakulmista, normaalinopeudella ja hidastuksin. CNN:n verkkosivuilla oli jo muutama päivä iskun jälkeen kuvagallerioita, joista voi valita haluamansa kohteen, kuvakulman ja esitystavan (eri internet-yhteyksille säädettävät still- ja time lapse -kuvat, pienet videopätkät ja 3D-animaatiot) ja seurata törmäyksiä, räjähdyksiä, romahduksia, savua, tuhkaa, ikkunoista putoavia ihmisiä ja läsnäolijoiden huutoa kotikoneeltaan yhä uudelleen ja uudelleen, kulmasta ja toisesta.

Tuhoutuneilla torneilla on siis ilmeistä vetovoimaa ja tuhon kuvien toistamisessa on pornografinen sivumakunsa. Niissä, kuten snuff-elokuvissa, kameran kuvaamat ihmiset kuolevat ja haavoittuvat "oikeasti". Kuvista kirjoittaessa on kuitenkin vaara, että niiden kuvaamat tapahtumat käsitteellistetään medioita ja representaatiota koskeviksi kirjoitusharjoituksiksi. Ongelma on osin sama kuin Persianlahden sodan kohdalla, jonka Jean Baudrillard väitti tapahtuneen televisiossa tarkoituksenaan ilmeisesti korostaa sodan pelimäistä, monitoreille suunniteltua ilmiasua ja siinä mielessä virtuaalista luonnetta. Molemmissa tapauksissa mediamuotoihin kiinnittyvä huomio on omiaan estetisoimaan väkivaltaa ja tuhoa, sekä myös tietyllä tavalla fetisoimaan sen kuvat.

		WTC:n tapahtumiin tuotettiin myös joukko laajasti verkossa ja kännyköissä levinneitä visuaalisia kommentteja. Tässä niistä yksi. www.denbeauvais.com

Kuitenkin on mahdotonta erottaa toisistaan New Yorkin pilvenpiirtäjiä, syyskuun WTC -iskua ja aiemmin nähtyjä mediaesityksiä, olihan itse isku toteutuksessaan niin dramaattinen, "elokuvallinen". Yhtäältä onkin tärkeä lukea mediakuvia kriittisesti ymmärtääkseen, millaisena tapahtumia syineen ja seurauksineen kehystetään ja millaisiin jo ennalta tuttuihin esityksiin tässä nojataan. Toisaalta on syytä pohtia tuhon kuvien vetovoimaa, jolle myös niin useat elokuvat ovat rakentuneet.

Afganistanin pommituksille on annettu elokuvallisia nimiä (Infinite Justice, Enduring Freedom) ja ne on myös tuotteistettu t-paitoina ja muina kulutustavaroina, televisiografiikoina ja verkkosivuina. Lokakuussa Suomen ensi iltansa saaneen Salasana: Swordfishin kohtaukset liekehtivine pilvenpiirtäjineen ovat oudon tuttuja, eivät vähiten siksi että John Travoltan esittämä terroristi näyttää artikuloivan Yhdysvaltojen nykyistä ulkopolitiikkaa.

Fiktion ja ei-fiktion välinen raja on siis paikoin levoton, kuten koin istuessani kuukausi WTC-iskun jälkeen yhdysvaltalaishotellin vuoteella puhuen puhelimessa Manhattanilla asuvan ystäväni kanssa. Kuunnellessani kertomuksia haisevasta ilmasta, poliisipartioista ja rikkoutuneista puhelinlinjoista seurasin toisella silmällä televisioruudulla äänettömänä huipennukseensa ehtinyttä Supermies IV -elokuvaa. Sinisen taivaan alla, Manhattanin pilvenpiirtäjien yllä, hyvä ja paha, Superman ja Nuclear Man, kävivät ratkaisevaa taistoaan.

1 2